(Menee.)
SOMERSET.
Buckingham lanko, vaikka Humphreyn korska
Ja ylhä asema on kiusaks meille,
Niin tuota pöyhkää piispaa varokaamme.
Sen julkeus on sietämättömämpi
Kuin kaikkein maamme prinssein; jos Gloster
Viralta pannaan, niin hän tulee sijaan.
BUCKINGHAM.
Tai sinä taikka minä tullaan sijaan,
Humphreyn ja kardinaalin kiusalla.
(Buckingham ja Somerset menevät.)
SALISBURY.
Kopeus käy vallanhimon edellä.
Kun noilla huolena on oma etu,
Maan paras meidän olkoon huolenamme.
Ain' olen nähnyt, että Humphrey-herttua
On käyttäynyt kuin jalo ylimys;
Mut usein näin tuon pöyhkän kardinaalin —
Jok' enemmän on soturi kuin pappi,
Ja kopea kuin ois hän kaikkein herra —
Kiroovan, mässäävän ja elämöivän,
Niin kuin ei sovi esivallan miehen. —
Sa, Warwick poika, vanhuuteni lohtu,
Maineesi, suoruutesi, tarkkuutesi
Suurimman kansansuosion sulle hankki,
Lähinnä hyvää Humphrey-herttuaa. —
Ja, veli York, sun tekos Irlannissa,
Kun siellä suistit kapinalliset,
Ja viime työsi Ranskan sydämmessä,
Miss' olit kuninkaamme sijaisena,
Sun saattoi kansan suosioon ja arvoon. —
Me yhteishyvän puolest' yhtykäämme
Ja suistain ehkäiskäämme kaikin voimin
Niin Suffolkin kuin kardinaalin korskat,
Somersetin ja Buckinghamin pyyteet,
Ja Humphreyt' auttakaamme minkä voimme,
Niin kauan kuin maan hyväksi hän toimii.
WARWICK.
Niin totta kuin mua Jumal' auttakoon,
Niin kansani ja maani parast' etsin!
YORK (syrjään).
York samaa sanoo, syyllä suurimmalla.
SALISBURY.
Nyt joutua! On maine muuten mennyt.
WARWICK.
Maineko mennyt? Isä, Maine on mennyt,
Se Maine, jonk' omin mainein Warwick voitti
Ja puoltaa aikoi henkeen, kuolemaan.
Ei maine mennyt, isä; Maine se meni;
Mut taas sen voitan, vaikka surmakseni.
(Warwick ja Salisbury menevät.)