KARDINAALI.
Te, York, nyt onneanne koitelkaa.
Aseiss' on villit kernit Irlannissa,
Lihoittain maataan verill' Englannin.
Valiojoukko viekää Irlantiin,
Jokunen joka kreivikunnasta;
Koitelkaa onneanne Irlannissa.
YORK.
Sen teen, jos majesteetti suvaitsee.
SUFFOLK.
Kuningas meille valtuuden on suonut;
Me mitä päätämme, hän vahvistaa.
Siis, jalo York, tää toimi ota vastaan.
YORK.
No, kyllä; väkeä vain hankkikaa;
Sill'aikaa järjestelen asiani.
SUFFOLK.
Väestä minä huolta pidän, York.
Mut Humphreyn kavaluuteen palatkaamme,
KARDINAALI.
Hänest' ei enempää; ma häntä hoidan,
Niin ettei kauemmin hän meitä vaivaa.
Pois lähtekäämme, päivä on jo mennyt.
Lord Suffolk, kahden vielä haastelkaamme.
YORK.
Lord Suffolk, kahden viikon kuluessa
Odotan joukkojani Bristolissa;
Sielt' aion kuljettaa ne Irlantiin.
SUFFOLK.
Hyvästi kaikki toimitetaan, York.
(Kaikki menevät, paitsi York.)
YORK.
Nyt mieltäs rohkaise, jos koskaan, York,
Ja epäilykses vaihda päätökseen.
Se ole, mitä toivot olevasi,
Tai se, mit' olet, tuonen saaliiks anna;
Ei sillä olemisen arvoa.
Asukoon kalvas pelko alhaisossa.
Ei poveen kuninkaalliseen se sovi.
Kuin kevään kuurot aatos aatost' ajaa,
Ja joka aatos korkeuksiin tähtää.
Ajuni, ahkerampi lukkia,
Vihollisille paulaks ansaa kutoo.
Hyvä, loordit, hyvä! Valtaviisast' oli
Pois minut laittaa suuren joukon kanssa;
Käärmettä konttaista näin lämmitätte,
Jok' elpyneenä poveen teitä pistää.
Väkeä tarvitsin, sen teiltä sain;
Suur' kiitos vain! Mut näin te hullun käteen
Panitte teräaseen, se on varma.
Suurt' armeijaa kun Irlannissa ruokin,
Niin Englannissa nostan mustan myrskyn,
Jok' ihmisiä kymmentuhansin
Puhaltaa taivaaseen tai helvettiin;
Ja myrsky tää ei riehumasta lakkaa,
Ennenkuin kultavanne päässäni,
Kuin kirkkaan päivän heloittavat säteet,
Tuon hullun pyörtäjäisen raivon tyyntää.
Ja näille hankkeilleni apuriksi
Vietellyt olen jäykän kentiläisen,
John Caden Ashfordista,
John Mortimerin arvonimellä
Kapinan tekemään, jot' osaa hyvin.
Sen huiman miehen Irlannissa näin,
Kuink' otteli hän kerniläisten kanssa,
Siks että sääret keihäst' oli täynnä
Kuin piikkisian selkä harjasta;
Kun siitä pelastui, tek' ilmahypyn
Kuin hurja maurilainen tanssija,[5]
Kalistain keihäitään kuin kulkusia.
Pörröisen, viekkaan kernin hahmossa hän
Seurusti usein vihollisen kanssa,
Ja ilmitulematta palasi
Ja kertoi mulle heidän konnantöistään.
Tuon pirun etulaisekseni teen;
Hänell' on näkö, käynti, puhetapa
John Mortimerin, joka nyt on vainaa.
Näin kansan mieltä tiedustan, se onko
York-suvun vaatimuksiin taipuva.
Jos vangitaan hän, piinapenkkiin pannaan,
Ei mikään kidutus saa hänest' irti,
Ett' olen minä häntä yllyttänyt.
Jos taas hän menestyy, niin kuin ma luulen,
Niin tulen voimallani Irlannista
Ja niitän mit' on kylvänyt se konna.
Kun Humphreyn saamme pois, tuon suositun,
Ja Henrik syrjätään, niin kaikk' on mun.