(Vaux tulee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mihinkä Vaux'lla kiire? Mitä tiedät?
VAUX.
Vain ilmoittaisin kuninkaalle, ett' on
Juur' kuolemaisillansa kardinaali:
Äkisti kääntynyt on kovaan tautiin,
Tuijottaa, läähöttää ja ilmaa haukkoo,
Maan kiroo lapsia ja Luojaa herjaa.
Välistä puhuu, niinkuin Humphreyn haamu
Ois vieress' aivan; huutaa kuningasta,
Patjalleen kuiskaa, niinkuin tälle kuiskais
Sydämmen raskaan salaisuuksia.
Ja ilmoittamaan tulin kuninkaalle,
Ett' ihan nyt hän häntä ääneen huusi.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Vie surusanomasi kuninkaalle.
(Vaux menee.)
Voi inhaa ikää! tuskan sanomaa!
Vaan miksi kurjaa hetken hukkaa itken,
Suffolkin unhottaen, kalleuteni?
Miks en ma sure sua yksin, Suffolk,
Ja suvituulen kanssa kilpaa itke?
Se maata kastaa; minä suruani.
Pois joutuin! Tulossa on kuningas;
Jos luotani sun tapaa, vie sun surma.
SUFFOLK.
En elää voi, jos sinust' eriän;
Ja kuolema sun luonas mit' ois muuta
Kuin vieno uinahdus sun sylissäsi?
Täss' ilmaan henkeni ma huokuisin
Niin hiljaa, tuskatta kuin imulapsi,
Jok', äidin nänni suussa, kuoloon vaipuu.
Mut, sinust' erin, sinua kuin hullu
Huutaisin ummistamaan silmäni
Ja huulillasi suuni sulkemaan.
Niin sielun lennossaan sa pidättäisit,
Tai sinun ruumiisees sen huokuisin;
Elysiumiss' eläisi se silloin.
Sun luonas kuolo oisi leikki-kuolo,
Mut sinust' erin tuskan kidutus.
Oi, suo mun jäädä, tulkoon mitä tulkoon!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois! Vaikk' on ero niinkuin poltinrauta,
Niin kuolettavaan haavaan on se tarpeen.
Pois Ranskaan, Suffolk! Mulle kirjoita;
Jos missä mailman sopess' oletkaan,
Niin mull' on Iris, joka sinut löytää.
SUFFOLK.
Ma menen.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ota sydämmeni myötä.