KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuho ja tuska teitä seuratkoon!
Sydämmen katkeruus ja karvas piina
Ne olkoot teidän seurakumppaninne!
Olette kaksi, piru kolmas olkoon!
Väijyilköön teitä kolminainen kosto!
SUFFOLK.
Pois, hyvä kuningatar, sadatukset!
Nyt raskaan eron Suffolk sinust' ottaa.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Hyi, arka akka, hellä raukka, sinä!
Kirota vihamiestäs etkö tohdi?
SUFFOLK.
Kirotut nuo! Miks heitä sadattaisin?
Jos kirous tappaa vois kuin peikon parku,
Niin keksisin niin häijyt myrkkysanat,
Niin karvaat, karkeat ja kauhistavat,
Hammasten kirskeell' esiin käristetyt
Ja paatunutta vihaa yhtä täynnä
Kuin kalvas kateus inhass' onkalossaan.
Kiivaudest' änkyttäisi kieleni;
Kuin piitä iskein silmä säkenöisi;
Hivukset törröttäis kuin mielipuolen;
Niin, joka jäsen sadattais ja kirois.
Mult' ihan sydän särkyis, jos en saisi
Sadattaa heitä. Myrkky juomans' olkoon!
Vihava sappi hienoin herkkunsa!
Sypressimetsä armain siimeksensä!
Suloisin silmänruoka basiliskit!
Vienoinkin kosketus kuin käärmeenpisto!
Kyyt sihisevät soittokuntanaan,
Ja säistäjinä turman-huuhkain kuoro!
Kaikk' ilkikauhut mustan helvetin —
KUNINGATAR MARGAREETA.
Rakas Suffolk, tyynny; itseäs vain kiusaat.
Kirosi nuo — kuin peilist' aurinko
Tai liika panos pyssyssä — ne taappäin
Vain ponnahtaa ja itseäsi kohtaa.
SUFFOLK.
Kirota käskit; nytkö käsket jättää?
Nyt, kautta maan, jost' olen karkoitettu!
Kirota voisin koko talvis-yön,
Vaikk' alastonna vuoren huipull' oisin,
Miss' ei suo kylmän viima ruohon nousta,
Ja pitää kaikki hetken leikkinä.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, pyydän, tyynny! Mulle kätes anna,
Sit' että huolivesin kostuttaisin.
Paikasta tuosta älköön taivaan sade
Suruni muistoksia haihduttako!
(Suutelee hänen kättään.)
Tuo muisku kätees painukoon, ett' aina
Nää huulet muistaisit, jotk' ovat sulle
Tuhannet huokaukset huokuneet!
Nyt mene, tuskan että tuta saisin;
Tääll' ollessasi vain sit' aavistan
Kuin kylläinen, jok' ajattelee nälkää.
Takaisin kutsun sun, tai minut myöskin
Maanpakoon syöskööt; ja maanpaossa
Ma olenkin, jos sinust' olen erin.
Pois! Vaiti! Pois, pois, pois! — Oi, älä vielä!
Kaks tuomittua ystävää näin erii
Tuhansin suuteloin ja jäähyväisin,
Mi sadasti on raskaampaa kuin kuolo.
Hyvästi! Hyväst' elämä ja Suffolk!
SUFFOLK.
Näin kymmenesti maasta karkoitettu
On Suffolk parka: kerta kuninkaan,
Ja kolme kertaa kolme sinun kauttas.
En maata sure, sun vain pois kun saisin;
On kyllin väkirikas erämaa,
Jos sun on taivaallinen seuras mulla;
Miss' olet sinä, siell' on itse mailma
Ja mailman riemut; missä et sin' ole,
Siell' erämaa on. Enempää en jaksa. —
Oi, elä sinä, elost' iloitse;
Mun iloni on, että sinä elät.