SAY.
Mun valtaa halvaus, eikä suinkaan pelko.
CADE. Kas vain, kuinka hän nyökkää, niinkuin aikoisi sanoa: kyllä teille vielä näytän! Tahdon nähdä, istuuko hänen päänsä vakavammin seipään nokassa. Viekää pois, ja pää poikki!
SAY.
Sanokaa, mik' on suurin rikokseni?
Tavaraa pyysinkö vai kunniaa?
Mull' onko ryöstökultaa kirstut täynnä?
Mull' onko vaatteus kalliinnäköinen?
Ketä loukkasin, kun hengen vaaditte?
Käsiä näit' ei syytön veri tahraa,
Ja täss' ei rinnass' ole vilpin vikaa.
Oi, antakaa mun elää!
CADE. Sääliä minussa nuo sanat nostattaa; mutta tahdon sitä hillitä: hänen täytyy kuolla, jos ei muun vuoksi, niin siksi, että puhuu niin kauniisti henkensä puolesta. Pois viekää hänet; hänellä on paholainen kielen takana, hän ei puhu Jumalan nimessä. Kas niin, pois se mies, sanon minä, ja pää poikki heti paikalla! Ja sitten murtaukaa hänen vävynsä, James Cromerin, taloon ja lyökää häneltäkin pää poikki, ja tuokaa sitten molemmat tänne kahden seipään nenässä.
KAIKKI.
Se on tapahtuva.
SAY.
Maanmiehet, oi, jos rukouksillenne
Jumala ois niin kuuro kuin te itse,
Niin kuink' ois kuoltuanne sielun laita?
Siis leppykää, ja suokaa minun elää.
CADE.
Pois viekää hänet ja tehkää niinkuin teitä käskin.
(Lord Say viedään pois.)
Ylpein pääri valtakunnassa ei saa kantaa päätäkään hartioillaan, jos ei siitä maksa minulle veroa; ei yksikään tyttö saa naimisiin mennä, jos ei anna minulle piikuuttaan, ennenkuin muut sen saavat. Miesten tulee olla minun allani in capite; ja me säädämme ja käskemme, että heidän vaimonsa pitää olla niin vapaat, kuin sydän voi toivoa tai kieli voi kertoa.
DICK.
Mylord, milloin menemme Cheapsideen ja teemme jakoa pistimillämme?