KUNINGATAR MARGAREETA.
Ratsaille, kuningas! Pois Berwickiin!
Edward ja Richard, niinkuin parihurtat,
Nähdessään pakenevan jänisraukan,
Palavin, vimmaa säkenöivin silmin,
Kädessä raivokkaassa veriase,
Ajavat meitä takaa; pois, pois joutuin!
EXETER.
Pois! Kosto kulkee heidän seurassaan.
Ei mitään verukkeita, joutuin pois!
Tai mua seuratkaa, niin näytän tietä.
KUNINGAS HENRIK.
Exeter hyvä, minut mukaas' ota:
En jäädä pelkää, mutta tahtoisin
Kuningatarta seurata. Siis, matkaan!
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Sama paikka.
(Äänekästä rymäkkää. Clifford tulee haavoittuneena.)
CLIFFORD.
Jo loppuun palaa kynttilä ja sammuu,
Jok' aina Henrikkiä valaisi.
Tuhoas enemmän, Lancaster, pelkään
Kuin ruumiistani sielun lähtöä.
Pelolla, rakkaudella sinuun liitin
Mont' ystävää; kun kaadun nyt, niin laukee
Tuo vahva liitos, heikentäen sun
Ja vahvistaen ylen ylvään Yorkin.
Aurinkoon päinhän lentää hyttyset,
Ja aurinkona nyt on vihamiehes.
Oi, Phoibos, jos et olis Phaëtonin
Sallinut tulivaljakkoas suistaa,
Ei panuvaunus polttanut ois maata!
Ja, Henrik, kuningas jos oisit ollut,
Niinkuin ol' isäsi ja isoisäs,
Ja Yorkeille et jalanalaa suonut,
Niin eivät hyöris nyt kuin kärpäset;
Mua ja tuhansia tässä maassa
Ei olis jääneet vaimot suremaan,
Ja rauhass' istuisit sa istuimellas.
Mut lauha sää se rikkaruohon ruokkii,
Ja liika suopeus rosvon rohkaisee.
On nurku turhaa, haava auttamaton;
Ei voimaa paeta, ei pakotietä;
Ja vihamies on tyly, eikä sääli;
Ja sääliä en hältä ansaitsekaan.
On ilmaa mennyt syviin haavoihini,
Mun suur' on verenvuoto rauaissut.
York, Richard, Warwick, kaikki saapukaa:
Isänne tapoin, minut surmatkaa!
(Pyörtyy.)
(Sotamelskettä ja peräytymistä. Edward, Yrjö,
Richard, Montague, Warwick ja sotureita tulee.)