WARWICK.
Ivaavat, Clifford; kiroo tapas mukaan!
RICHARD.
No kiroust' eikö? Huonosti on laita,
Kun Cliffordill' ei kiroust' ystävilleen. —
Nyt näen, ett' on hän kuollut. Jumal' auta,
Tää oikea jos käsi hälle ostaa
Vois kahden tunnin elämän, ett' oikein
Ivata häntä saisin, niin sen tuolla
Ma poikki löisin ja sen verellä
Tuon konnan tukeuttaisin, jonk' ei janoon
Rutlandin riittänyt ja Yorkin veret.
WARWICK.
Hän kuollut on. Lyö poikki konnan pää
Ja siihen, miss' on isäs pää, se nosta!
Lontooseen sitten riemusaatossa
Englannin kruunu ohimoilles saamaan!
Meritse sieltä Warwick Ranskaan käy
Ja kosii neiti Bonaa vaimoksesi.
Näin yhteen sidot nämä kaksi maata:
Liitossa Ranskan kanss' on turhaa pelko,
Ett' yhtyis vihollisen hajajoukot;
Näet, vaikk' ei kovin pistellä ne voiskaan,
Niin korvias ne vaivais surinallaan.
Siis, ensin tahdon nähdä kruunauksen,
Ja sitten meren poikki Bretagneen
Kosiotoimiin, jos niin suvaitsette.
EDWARD.
Niin, Warwick; tapahtukoon niinkuin tahdot.
Harteilles istuimeni rakennan,
Ja mihinkään en toimeen koskaan ryhdy,
Jos en saa neuvoas ja suostumustas. —
Glosterin herttuaks, sun, Richard, teen, —
Sun, Yrjö, Clarencen; — ja Warwick tehköön
Mit' ikään tahtoo, meidän nimessämme.
RICHARD.
Yrjölle Gloster anna, mulle Clarence;
Glosterin herttuakunta tietää pahaa.[4]
WARWICK.
Pah! hullujahan, Richard, haastelette.
Te olkaa Gloster vain. Nyt Lontooseen
Haltuumme ottamaan nää uudet arvot.
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Metsästyspuisto pohjois-Englannissa.