1 METSÄNVARTIJA. Ei varro vähän; kuullaan vielä.
KUNINGAS HENRIK.
Ranskaan
Läks avunpyyntiin puoliso ja poika,
Ja sinne, kuulemma, on myöskin mennyt
Kopea, suuri Warwick anomaan
Kuninkaan sisart' Edwardille vaimoks.
Jos totta tää, niin — kuningatar-raukka
Ja poika-parka! — vaivanne on turhaa.
Näet, Warwick ovela on puhuja,
Ja Ludvig herkkäluontoinen on prinssi.
Näin ollen hänet voittaa vois Margareeta,
Kosk' on hän sangen säälittävä nainen:
Ludvigin poveen hyökkäis huokauksin,
Sulattais marmor-rinnan kyynelin.
Surullaan lepyttäis hän tiikerinkin,
Ja itse Neero heltyisi, kun näkis
Nuo suola-kyyneleet ja nyyhkytykset.
Mut Margareeta kerjää, Warwick antaa:
Tuo vasemmall' on, tämä oikealla;
Tuo pyytää Henrikille apua,
Tää kosii Edwardille puolisoa;
Tuo itkee, sanoo: "kruunuton on Henrik";
Tää nauraa, sanoo: "kruunukas on Edward";
Ja vaimo-parka tuskasta on vaiti,
Kun Warwick kaunistellen voimasyillä
Edwardin oikeutta kruunuun näyttää
Ja puolelleen näin voittaa kuninkaan,
Mi lupaa sisarensa ynnä muuta,
Jok' auttaa Edwardin voi asemaa.
Niin, Margareeta, vielä käy: sa, raukka,
Saat mennä, niinkuin tulit, avutonna.
2 METSÄNVARTIJA. Ken sinä? Puhut kuningattarista Ja kuninkaista?
KUNINGAS HENRIK.
Enempi kuin luulet,
Ja vähempi, kuin mitä synnylt' olen;
Vähintään ihminen; sen vähemp' olla
En voisikaan: ja ihmiset ne saanee
Puhua kuninkaista, miks en minä?
2 METSÄNVARTIJA. Mut puhut, niinkuin oisit kuningas.
KUNINGAS HENRIK.
Se mielelt' olenkin, ja siinä kyllin.
2 METSÄNVARTIJA. Mut, kuningas jos olet, missä kruunus?
KUNINGAS HENRIK.
Se sydämmessäni on, eikä päässä,
Timantit siin' ei hohda eikä kivet,
Ei sitä näy; sen nimi tyytyväisyys,
Se kruunu kuninkaiss' on harvinainen.
2 METSÄNVARTIJA.
Jos tyytyväisyyden oot kuningas,
Niin tyytyväisyys-kruunuines kai tyydyt
Kanssamme käymään: liet se kuningas,
Jolt' otti viran Edward kuninkaamme;
Me, hälle alamaisiks vannouneina,
Sun vangitsemme vihollisenaan.
KUNINGAS HENRIK.
Ettekö koskaan vannomaanne valaa
Lie rikkoneet?