CLARENCE.
Ma luulen, että Ludvig kuninkaasta
Vihamiehen saatte, hän kun pilkaks joutui
Tuon neiti Bonan naimajutun tähden.
GLOSTER.
Ja Warwick, joka ajoi asiaanne,
Tään uuden liiton kautt' on häväisty.
KUNINGAS EDWARD.
Mut mitä, jos ma jonkin keinon keksin,
Mill' ehkä hyvittää voin kummankin?
MONTAGUE.
Kuitenkin tämä liitto Ranskan kanssa
Ois voinut ulkomyrskyilt' yhteiskuntaa
Enemmän varjella kuin kotikauppa.
HASTINGS.
Montague eikö tiedä, että maamme
On itse turvanaan, jos itseens' uskoo?
MONTAGUE.
Mut Ranskan turviss' on se turvatumpi.
HASTINGS.
Voi Ranskaa käyttää, vaan ei Ranskaan luottaa.
Jumal' on turvamme ja valtameret,
Jotk' on Hän meille vahvaks linnaks suonut;
Me niiden apuun luottakaamme vain:
Niiss' on ja itsessämme paras turva.
CLARENCE.
Puheesta tuosta Hastings ansaitsee
Avioks saada neiti Hungerfordin.
KUNINGAS EDWARD.
No, entä? Minä tahdon sen ja sallin,
Ja tässä minun tahtoni on laki.
GLOSTER.
Mut minusta ei ollut oikein tehty[9]
Lord Scalesin perijä ja tytär antaa
Tuon rakkaan nuorikkonne veljelle;
Hän mulle sopisi tai Clarencelle;
Mut morsiosta unhotitte veljet.