CLARENCE.
Niin, muuten lord Bonvillen tytärt' ette
Ois suonut nuorikkonne pojalle
Ja veljet jääneet aivan paljahille.
KUNINGAS EDWARD.
Oi, Clarence-parka! Puolisonko tähden
Noin tyytymätön? Hankin sulle vaimon.
CLARENCE.
Makunne näytti oma valintanne,
Se oli kehno; suokaa siis mun itse
Omia käydä asioitani;
Sen vuoksi pian teidät jätänkin.
KUNINGAS EDWARD.
Jää tahi mene; kuningas min' olen,
En veljieni tahdon alainen.
KUNINGATAR ELISABET.
Ennenkuin majesteetti suvaitsi
Kuningattaren arvoon minut nostaa, —
Oikeuden mukaan myöntäkää se, loordit, —
En sukuperää ollut alhaista.[10]
On alhaisemmill' ollut sama onni.
Mut niinkuin minua ja sukuani
Tää arvo kunnioi, niin tylyytenne,
Te, loordit, joille tahdoin mieliks olla,
Surulla, vaarall' iloani uhkaa.
KUNINGAS EDWARD.
Yreitä noita älä liehi, armas.
Mikä suru, mikä vaara sua kohtais,
Kun Edward ainainen on ystäväs
Ja herra, jota noiden tulee kuulla?
Niin, mua kuulla, sua rakastaa,
Jos eivät vihaani he tahdo nostaa;
Ja jos niin käy, niin kyllä sua suojaan,
Ja vihani he koston saavat maistaa.
GLOSTER (syrjään).
Ma puhun vähän, mietin enemmän.
(Sanansaattaja tulee.)
KUNINGAS EDWARD.
No, airut, Ranskast' uutta, kirjeitäkö?
SANANSAATTAJA.
Ei kirjeitä, ja niukoin sanojakin.
Mut ilman erityistä lupaanne
En rohkene ma niitä kertoa.