WORCESTER.
Niin, oikein: piispa Scroopin, jonka mielest'
Ei haihdu veljen kuolo Bristolissa.
En tätä nyt vaan puhu arveluna,
Jok' ehkä tapahtuu, vaan jonka varmaan
Jo tiedän harkituks ja päätetyksi,
Ja joka vartoo vaan, ett' ilmestyisi
Se sattuma, jok' auttaa sitä vauhtiin.
PERCY.
Jo siitä vainun saan! Se hyvin käy,
Niin totta kuin ma elän!
NORTHUMBERLAND.
Aina päästät
Sa koiras irti, ennen kuin näet saaliin.
PERCY.
Niin, mutta tämähän on oiva juoni! —
Ja Skotlannin ja Yorkin sotavoimat
Yhtyvät Mortimeriin. Haa!
WORCESTER.
Niin käypi.
PERCY.
No, toden totta, oivallinen tuuma!
WORCESTER.
Ja kiirett' ei vaan vaadi pikkusyyt;
Pää pystyyn vaan, jos tahdot pitää pääsi!
Jos kuinka siivoll' oisimme, niin aina
Kuningas meitä luulee velkojikseen
Ja luulee meitä nurkuluuloisiksi,
Siks kunnes maksanut on meille täyden.
Näethän itse, kuinka hän jo alkaa
Meit' armokatseestansa vieroittaa.
PERCY.
Niin, niinpä niin! Sen hälle kostaman.
WORCESTER.
Hyvästi, lanko! Kauemmas äl' astu,
Kuin mihin minä kirjeissäni määrään.
Kun aika kypsyy, — ja se kypsyy pian —,
Niin Glendowerin luo ja Mortimerin
Ma hiivin ja niin laitan, että sinä
Siell' yhdyt väkemme ja Douglaan kanssa,
Sepäämään vahvoin käsin onnetarta,
Jok' ihan pois jo sylistämme luistaa.
NORTHUMBERLAND.
Hyvästi, veikko! Toivon, että hyvin
Kaikk' onnistuu.