PRINSSI HENRIK.
Vaiti, sinä ihramahainen konna! Mitä siinä meluat?
FALSTAFF.
Heikku, missä on Poins?
PRINSSI HENRIK.
Hän lähti tuonne vuoren kukkulalle; menen häntä etsimään.
(On etsivinään Poinsia.)
FALSTAFF. Minä olen noiduttu rosvoamaan tuon varkaan seurassa. Se lurjus on laittanut pois minun hevoseni ja sitonut sen, tiesi mihin. Jos vaan neljäkin mittajalkaa vielä jalan astun, niin paukahtaa. No, no, toivon kuitenkin että, tästä huolimatta, saan kunniallisen kuoleman, jos en joudu hirteen siitä, että tapan sen konnan. Olen jo kaksikolmatta vuotta joka hetki vannonut, ett'en seurustelisi hänen kanssaan, ja kuitenkin olen noiduttu sen konnan seuraan. Jos se koira ei ole minua jollakin lemmenjuomalla itseensä kietonut, niin menen vaikka hirteen. Niin, toisin ei saata olla, olen noitajuomaa saanut. —Poins! — Heikku! — Piru teidät periköön, kumpaisenkin! — Bardolph! — Peto! — Nälkään kuolen ennen, kuin enää askeltakaan rosvoan. Jos ei olisi yhtä kunniallista kuin juoda, jälleen ruveta kunnon mieheksi ja jättää nuo konnat, niin olen suurin riiviö, mikä ikänä on hampain pureksinut. Kahdeksan kyynärän jalkamatka mäkipäistä maata on minulle kuusikymmentä kertaa kymmenen peninkulmaa, ja sen nuo kovasydämiset lurjukset hyvin kyllä tietävät. Sepä nyt hittoa, ettei varkaatkaan voi olla rehelliset toisilleen. (Vihellystä ulkoa.) Vhjuuh! — Piru periköön teidät kaikki tyynni! Antakaa tänne hevoseni, te lurjukset; hevoseni tänne, tai hirteen!
PRINSSI HENRIK. Vaiti, senkin ihramaha! Laskeu maahan, paina korvasi kiinni kamaraan ja kuuntele, kuuluuko matkamiesten askeleita.
FALSTAFF. Onko teillä vipuja nostaa minut jälleen pystyyn? Lempo soikoon! Minä en aio näitä lihojani jalkaisin kantaa yhtä pitkää matkaa, vaikka saisin kaikki rahat isäsi aarreaitasta. Piruko teissä on, kun näin minua hypitätte hevosen lailla?
PRINSSI HENRIK.
Erehdyt: ei hevosen lailla, vaan hevosta vailla.
FALSTAFF. Rukoilen, rakas Heikku prinssi, toimita minulle hevoseni, rakas kuninkaan poika!
PRINSSI HENRIK.
Häpeä, lurjus! Olenko minä sinun tallirenkisi?