GADSHILL. Kun olimme saaliin jaolla, karkasi päällemme kuusi tai seitsemän pirteää miestä —
FALSTAFF.
Ja päästivät toiset köysistä; ja sitten tuli koko liuta.
PRINSSI HENRIK.
Mitä? Tappelitteko niiden kaikkien kanssa?
FALSTAFF. Kaikkienko? En tiedä, mitä sinä tarkoitat "kaikilla"; mutta jos minä en tapellut viidenkymmenen kanssa, niin olen minä nauriin naatti. Jos ei niitä ollut kaksi tai kolme päälle viidenkymmenen vanhan Hannu raukan kimpussa, niin en ole minä kaksijalkainen eläin.
PRINSSI HENRIK.
Jumala varjelkoon! Ethän vaan ole ketään lyönyt kuoliaaksi?
FALSTAFF. Vast' aika nyt Jumalaa rukoilla! Kahdelta heistä olen selän pehmittänyt, ja kaksi ihan varmaan on palkkansa saanut, kaksi kanvastimekkoista kelmiä. Kuules, Heikku, sanon jotakin, — jos valehtelen, niin sylje minua vasten naamaa, ja hauku hevoseksi. Tunnethan minun vanhan väistöni: — tämä oli asentoni, ja näin minä työkkäsin edes. Silloin syöksyi kimppuuni neljä kanvastimekkoista kanaljaa —
PRINSSI HENRIK.
Mitä? Neljäkö? Kaksihan sanoit vast'ikään.
FALSTAFF.
Neljä, Heikku, neljä minä sanoin.
POINS.
Niin kyllä, neljä hän sanoi.
FALSTAFF. Nämä neljä tulivat kaikki vasten rintaa ja hyökkäsivät yhtenä päälleni. Minä en kursastellut, vaan otin kilvelläni vastaan kaikki seitsemän miekanpistoa, — näin ikään.