FALSTAFF.
Niin, tai Lincolnshiren säkkipillin pärinä.
PRINSSI HENRIK.
Tai jänis, — mitä sanot siitä? — tai alakuloinen, haiseva allikko?
FALSTAFF. Sinulla on mitä äitelimpiä vertauksia ja olet toden totta mitä kekseliäin, konnankurisin — herttaisin nuori prinssi. — Mutta, Heikku, minä pyydän, älä kiusaa minua enää turhuuksiin. Suokoon Jumala, että tietäisimme sinä ja minä, mistä mukavasti saisi ostaa hyvää nimeä. Vanha neuvosmies tuossa taannoin haukkui minua kadulla teidän tähtenne, herraseni; vaan en ollut hänestä millänikään; ja kuitenkin hän haastoi sangen viisaasti; mutta minä en ottanut siitä vaaria; ja kuitenkin hän haastoi viisaasti, ja keskellä katua lisäksi.
PRINSSI HENRIK. Siinä teit oikein; "sillä viisaus kaduilla äänensä ilmoittaa, eikä yksikään ota siitä vaaria".
FALSTAFF. Oo, sinähän matkit raamattua kuin paholainen; voisit, piru vieköön, vietellä itse pyhimyksenkin. Sinä olet minussa saanut paljon pahennusta aikaan, Heikku, — Jumala sen sinulle anteeksi suokoon! Ennen kuin sinut tunsin, Heikku, olin viatoin kuin lapsi; ja nyt, jos oikein totta puhun, en ole paljoa parempi noita maailman lapsia. Minun täytyy tästä elämästä lakata, ja tahdonkin siitä lakata. Jumal'auta, konna olen, jos en sitä tee. En tahdo kadotukseen joutua minkään kuninkaanpojan takia koko kristikunnassa.
PRINSSI HENRIK.
Mistä me huomenna kaappaamme kukkaron, Hannu?
FALSTAFF. Tuhat tulimmaista! Mistä vaan, poikaseni, minä olen myötä; jos en, niin sano konnaksi ja pitele minua koirana.
PRINSSI HENRIK. Hyvinpä se näyttää käyvän, se elämän parannus: rukouksesta näpistelyyn.
(Poins lähestyy etäältä.)
FALSTAFF. Niin, niin, Heikku; se on minun ammattini, Heikku; ei silloin tee ihminen syntiä, kun työskentelee ammatissaan. Poins! — Nyt saamme kuulla, onko Gadshill jotakin vainustellut meille. — Oi, jos ihminen tulisi autuaaksi ansiostaan, niin mikäpä soppi helvetissä olisi kyllin kuuma hänelle? Hän on kaikkivaltiain konna, mikä milloinkaan on huutanut "seis" kunnon miehelle.