FALSTAFF.
Et, siinä olet oikeassa; siellä sinä yksin suoritit kaikki.
PRINSSI HENRIK. Niin, siellä ja muuallakin, minkä vaan kukkaro kesti; ja kun se ei riittänyt, käytin luottoani.
FALSTAFF. Niin kyllä, ja käytit sitä niin, että, jos et olisi luultava vallan perillinen, olisi vallan luultavaa, — Mutta kuulehan, sinä herttapoika, vieläkö täällä tulee olemaan hirsipuita Englannissa, kun sinä tulet kuninkaaksi? Ja vieläkö, niinkuin nyt, laki, tuo vanha pilkkakirves, saa miehuutta räävätä ruostuneilla kankisuitsillaan? Sinä kun tulet kuninkaaksi, älä ketään varasta hirtä.
PRINSSI HENRIK.
En; sen saat sinä tehdä.
FALSTAFF.
Minäkö? Sepä oivaa! Minusta tulee kelpo lainlukija.
PRINSSI HENRIK. Väärin jo luit; tarkoitan, että sinä saat toimiksesi varkaitten hirttämisen, ja näin sinusta tulee oiva hirttomies.
FALSTAFF. Hyvä vaan, Heikku, hyvä vaan; ja tavallaan se onkin luonteeni makaista, yhtä hyvää kuin hovissa palveleminen, tiedä se.
PRINSSI HENRIK.
Virkapukuunko nähden?
FALSTAFF. Niin kyllä, virkapukuun nähden, joista mestaajalla ei suinkaan ole puutetta. Hitto vieköön! olen niin alakuloinen kuin vanha kollikissa tai riepoteltu aljokarhu.
PRINSSI HENRIK.
Tai vanha leijona tai rakastelijan kannel.