(Menee.)
FALSTAFF. Jos en näitä sotamiehiäni häpeä, niin olen likokala. Turkaisen väärin olen käyttänyt kuninkaan pestauskäskyä. Sadasta viidestäkymmenestä soturista olen kiepannut kolmesataa puntaa ja vähän päälle. En kiristä muita kuin varakasta väkeä, talollisten perillisiä; tiedustelen kihloissa olevia poikamiehiä, sellaisia, joita jo kahdesti on kuulutettu; tuollaisia uunin pankolla kököttäjiä, jotka yhtä mielellään kuuntelevat pirua kuin rumpua, ja jotka pelkäävät pyssyn pauketta pahemmin kuin satutettu peltopyy taikka haavoitettu villisorsa. Kiristin vaan tuollaisia lellipoikia, joilla ei ole sydän rinnassa suurempi kuin neulannuppi; nämä ovat ostaneet itsensä palveluksesta vapaiksi, ja nyt minun koko komentokuntani on pelkkiä vänrikkejä, korpraaleja, luutnantteja, jefreitterejä, raukkoja niin risaisia kuin Lazarus tapettimaalauksissa, joissa rikkaan miehen koirat nuolevat hänen haavojaan, miehiä, jotka eivät eläissään ole olleet sotureita, vaan pois ajettuja, vääriä palvelijoita, nuorempain veljien nuorempia poikia, karanneita viinureita ja leivättömiä tallirenkejä: levollisten aikain ja pitkällisen rauhan syöpäläisiä, kymmenen kertaa hävyttömämmin risaisia kuin vanha, paikattu sotalippu. Ja tuommoisilla nyt täytän niiden paikat, jotka ovat ostaneet itsensä vapaiksi, niin että luulisi minulla olevan sataviisikymmentä repaleista tuhlaajapoikaa, jotka hiljan ovat tulleet sikoja paimentamasta ja rapaa syömästä. Hullunkurinen veitikka tuli vastaani tiellä ja sanoi, että olin pannut puhtaaksi kaikki hirsipuut ja ottanut sotamiehiksi niiden kuolleet raadot. Pahempia variksenpelkoja ei ole kuolevaisen silmä nähnyt. Niitä en marssita Coventryn kautta, se on viljainen vissi; ne roistot marssivatkin niin hajasäärin, kuin olisi heillä puntit jaloissa, ja useimmathan heistä sainkin vankiloista. Koko minun komppaniassani on vaan puolitoista paitaa: puolikas on tehty kahdesta yhteen kurotusta salvetista, jotka heitetään harteille kuin hihaton sota-airuen kaapu; ja paita, totta puhuen, on varastettu isännältäni St. Albansista tai Daventryn punanenäiseltä krouvarilta. Mutta vähät siitä; paitoja saavat he riittävästi joka aidalta.
(Prinssi Henrik ja Westmoreland tulevat.)
PRINSSI HENRIK.
No, mitä kuuluu, paksu Hannu? Mitä kuuluu, mallukka?
FALSTAFF. Kas, Heikkuko? Mitä sinulle kuuluu, sinä pilasäkki? Mitä hittoa sinä teet Warwickshiressä? — Hyvä loordi Westmoreland, pyydän nöyrimmästi anteeksi; luulin että teidän arvoisuutenne jo oli Shrewsburyssä.
WESTMORELAND. Niin kyllä, sir John, olisihan jo aika minun olla siellä, ja teidän myöskin; mutta minun sotajoukkoni on jo siellä. Kuningas odottaa meitä kaikkia, sen voin teille sanoa; meidän täytyy marssia läpi yön.
FALSTAFF. Joutavia! Minusta ei pelkoa; minä kyllä varani pidän kuin kissa kermaa varkaissa.
PRINSSI HENRIK. Niin todellakin, kermaa varkaissa; siksi sinusta onkin tullut tuollainen voimöhkäle. Mutta sanohan, Hannu, kenen väkeä nuo on, jotka tuolla perässä tulevat.
FALSTAFF.
Minun, Heikku, minun.
PRINSSI HENRIK.
Noin viheliäisiä kuotuksia en ole ikänäni nähnyt.