BLUNT.
Tuon armollisen tarjon kuninkaalta,
Jos suvaitaan mua huomata ja kuulla.
PERCY.
Terve, sir Walter Blunt! Ja suokoon luoja,
Ett' yhtä mieltä oisitte kuin me!
Teill' ystäviä meissä on, ja näiden
Käy kateiks maineenne ja ansionne,
Kun ette ole meidän puolellamme,
Vaan vihamielisenä meitä vastaan.
BLUNT.
Varjelkoon luoja toisin olemasta,
Niin kauan kuin te, polkein oikeutta,
Olette Herran voideltua vastaan!
Mut asiaan! — Kuningas tahtoo tietää,
Mitk' ovat valituksenne ja miksi
Manaatte yhteisrauhan povest' esiin
Noin hurjaa vihaa, julmiin hirmutöihin
Yllyttäin vakaan kansan. Jos on koskaan
Kuningas unhottanut hyvät työnne,
Jotk' ovat, sen hän myöntää, monen monet,
Niin esiin valitukset vaan, ja oiti
Te saatte vaatehenne kasvun kanssa
Ja täyden anteeks'annon itsellenne
Ja niille, joita tähän viettelitte.
PERCY.
Kuningas hyvä on, ja tiettävästi
Hän tietää, milloin lupaa, milloin jättää.
Isäni, setäni ja minä hälle
Hankimme kruunun, jota nyt hän kantaa.
Kun arvost' oli paljas, köyhä, halpa,
Hylitty henkipatto, ja kun kotiin
Hän hiipi, kymmenkunta miestä myötä,
Niin rannall' isäni hänt' otti vastaan.
Jumalan nimeen kun hän vannoi, että
Vaan Lancasterin herttuana tuli
Perimään maitansa ja pyysi rauhaa
Herevin kyynelin ja kiihkokielin,
Niin hyvyydestä, säälist' isä hälle
Apua vannoi tuovansa ja toikin.
Kun näkivät nyt paroonit ja loordit
Northumberlandin häntä suosivan,
Päin paljain kumarrellen suuret, pienet
Kylissä, kaupungeissa tuli vastaan,
Solissa, silloill' odottelivat,
Tarjoillen lahjojaan ja palvelustaan
Ja paasheiks poikiaan; ja kintereissä
Kultaisin parvin häntä seurailivat.
Hän heti — suuruus itsens' oiti tuntee —
Ylemmä pyrki sitä valaa, jonka
Isälleni hän hyljättynä vannoi
Kaljuilla Ravensburgin rantamilla.
Ja nyt hän, Herra nähköön, parannella
Lakia tahtoo, muuttaa jonkun säännön,
Jok' yhteiskuntaa muka liiaks painaa,
Vääryyttä huutaa, itkevänkin näyttää
Maan sortoa; ja tuolla naamarilla,
Tuoll' oikeuden varjolla hän voitti
Sydämmet kaikkein, joita onkeen pyysi.
Ei siinä kyllin; vielä suosikitkin
Tapatti kaikki, jotka sijaisikseen
Kuningas oli pannut, lähteissänsä
Sotimaan Irlantiin.
BLUNT.
En tänne tullut
Ma tuota kuulemaan.
PERCY.
Siis asiaan!
Kuninkaan pian viralta hän pani
Ja kohtapäätä hengiltäkin otti;
Verotti samaan liittoon koko maan.
Ja, mikä pahempaa, March-lankons' antoi —
Jok' oikea on kuningas, jos kukin
Osansa saisi — vangiks jäädä Walesiin
Lunastamatta sinne nääntymään;
Ivalla mulle kauniit voitot maksoi;
Vakoillen koitti mua ansaan saada;
Setäni neuvostostaan karkoitti;
Isäni hovist' ajoi vihapäissään;
Valoja rikkoi, väkivaltaa käytti;
Pakotti vihdoin meitä, turvaksemme,
Kapinaliittoon sekä tutkaisemaan
Oikeuttaan kruunuun, joka meistä nähden
On liian laiton, kestääksensä kauan.
BLUNT.
Sen vastuunko siis kuninkaalle vien?
PERCY.
Ei, ei, sir Walter! Ensin neuvotellaan.
Kuninkaan tykö menkää, valmistamaan
Lähettiläille täysi turvalupa;
Setäni huomenaamun' ani varhain
Tuo hälle päätöksemme. Hyvästi!
BLUNT.
Ois suostuttava suosioon ja armoon.
PERCY.
Se ehkä tehdään.