(Menee.)
Toinen kohtaus.
Kapinallisten leiri.
(Worcester ja Vernon tulevat.)
WORCESTER.
Sir Richard, ei! Nepaani tietoon älköön
Kuninkaan rauhan tarjous koskaan tulko. —
VERNON.
Sen täytyy tulla.
WORCESTER.
Silloin hukass' ollaan.
Ei mahdollista, että kuninkaan
On rakkaus meitä kohtaan täyttä totta.
Meit' yhä varoo hän ja vaanii syitä
Rikoksen tämän joskus kostaaksensa.
Tuhansin silmin epäluulo väijyy,
Kapinaa karsaillaan kuin kettua,
Joss' aina joku suvun luihuus piilee,
Vaikk' oisi kuinka ruokittu ja kesy.
Iloiset oltakoon tai murheelliset,
Niin aina katsettamme vääristellään.
Elämme niinkuin nauta navetassa:
Jot' ihokkaampi, sitä teurahampi.
Nepaani hairat pian unhottuvat,
Hänellä nuoruus, näet, ja kuuma veri
On puoltonaan ja liikanimensäkin
Tuo "Hotspur, tuittupää ja tuulihullu".
Tuon synnit kaikki pannaan meidän syyksi,
Minun ja isän: me hänt' eksytimme,
Ja turmelus kun meist' on häneen tullut,
Me, kaiken alku, saamme kaikki maksaa.
Siis, lanko hyvä, Henrikin ei tietoon
Kuninkaan tarjo mitenkään saa tulla.
VERNON.
Mieltänne myöten tehkää, minä myönnyn.
Nepaanne tuossa tulee.
(Percy ja Douglas tulevat, saatossaan sotaherroja ja sotureita.)
PERCY.
Setäni palannutko! — Päästäkää
Lord Westmoreland. — No, setä, mitä uutta?