BATES.
Eikö hän ole kuninkaalle ajatustaan sanonut?
KUNINGAS HENRIK. Ei, eikä hänen tulekaan sitä tehdä. Sillä — voinhan sen teille sanoa — luulen että kuningas on vain ihminen niinkuin minäkin; orvokki tuoksuu hänen nenäänsä samalta kuin minunkin; ilmankansi näyttää hänelle samallaiselta kuin minullekin; kaikki hänen aistinsa ovat ihmisen aistien kaltaiset; kuninkaan loisto sikseen, hän alastomuudessaan on pelkkä ihminen, ja vaikka hänen tunteensa kohoavat korkeammalle kuin meidän, niin laskevat ne kuitenkin samalla vauhdilla, kun ne taas laskevat. Siis jos hän, niinkuin nyt me, näkee syytä olevan pelkoon, niin on hänen pelkonsa epäilemättä samanlaatuinen kuin meidän. Mutta järjenmukaisesti ei pitäisi kenenkään häneen istuttaa pelon ituakaan, jott'ei hän, sitä näyttäessään, saattaisi joukkoansa alakuloiseksi.
BATES. Olkoonpa hän ulkonaisesti kuinka uljas tahansa, niin uskon että, vaikka onkin kylmä yö, hän nyt mielellään istuisi kaulaansa myöten Thamesissa, ja minä hänen kanssaan, maksoi mitä maksoi, kun vain täältä päästäisiin.
KUNINGAS HENRIK. Totisesti, sanon parhaan tuntoni mukaan ajatukseni kuninkaasta: uskon, ettei hän toivoisi olevansa muualla, kuin missä hän on.
BATES. Silloin toivoisin, että kuningas olisi täällä ypö yksin, niin hän voisi olla varma siitä, että hänet lunastettaisiin irti, ja monen ihmisraukan henki pelastuisi.
KUNINGAS HENRIK. Ettepä toki hänelle niin pahaa suone, että toivoisitte hänen olevan täällä ypö yksin, vaikka niin vain sanotte koetellaksenne toisten mieltä. Minä luulen, etten voisi missään niin tyytyväisenä kuolla kuin kuninkaan seurassa, kun hänen asiansa on oikea ja hänen sotansa kunniallinen.
WILLIAMS.
Se on enemmän, kuin mitä me tiedämme.
BATES. Niin, tai enemmän kuin mitä meidän on lupa tiedustella, sillä me tiedämme kyllin, kun tiedämme että olemme kuninkaan alamaiset. Jos hänen asiansa on väärä, niin kuuliaisuutemme kuningasta kohtaan puhdistaa meidät kaikesta syystä.
WILLIAMS. Vaan jos asia ei ole hyvä, niin on kuninkaan itsensä raskas tili tehtävä, kun kaikki jalat ja kädet ja päät, jotka tappelussa on katkaistu, liittyvät yhteen viimeisenä päivänä ja huutavat kaikki: — "me kuolimme siellä ja siellä", toiset kiroten, toiset huutaen haavuria, toiset vaikerrellen vaimojaan, jotka jäivät köyhyyteen, toiset maksamattomia velkojaan, toiset lapsiaan, jotka jäivät kasvattamatta. Varon että harvat niistä autuaina kuolevat, jotka tappelussa kuolevat, sillä kuinka he voivat kristityn mielellä mitään toimittaa, kun heillä on vain verta mielessä? Jos nyt nämä ihmiset eivät autuaina kuole, niin on se paha asia kuninkaalle, joka heidät siihen johti, koska olisi vastoin kaikkia alamaisuuden sääntöjä olla häntä kuulematta.
KUNINGAS HENRIK. Siis, jos poika, jonka hänen isänsä on lähettänyt kaupantekoon, synnissään hukkuu merellä, olisi hänen syntivelkansa, teidän sääntöjenne mukaan, isän päähän pantava, joka hänet lähetti; tai jos palvelija, joka isäntänsä käskystä kuljettaa rahasummaa, joutuu rosvojen käsiin ja kuolee monet sovittamattomat vääryydet tunnollaan, niin te sanotte että isännän elinkeino on syynä palvelijan kadotukseen. Mutta niin ei ole laita: kuningas ei ole velvollinen vastaamaan jokaisen erityisen soturin kuolemasta, ei isä poikansa, eikä isäntä palvelijansa; sillä he eivät tahdo heidän surmaansa, kun tahtovat heidän palvelustaan. Sitä paitsi, ei ole sitä kuningasta, olkoon hänen asiansa vaikka kuinka puhdas, joka, jos se tulee miekan ratkaistavaksi, voi sen aivan tahrattomilla sotureilla päätökseen ajaa. Toisia kenties painaa verivelka, joka on tehty tahallisella ja vakaalla murhan aikomuksella; toiset ovat viekoitelleet neitosia väärillä valoilla ja tyhjillä lupauksilla; toiset ovat paenneet sodan turviin, kun ensin ovat ryöstöllä ja rosvoamisella rauhan valkean poven tahranneet. Jos nyt nämä ihmiset ovat väistäneet lain ja välttäneet luonnollisen rangaistuksen, niin, vaikka voivatkin ihmisiä paeta, heillä ei kuitenkaan ole siipiä, millä päästä Jumalaa pakoon. Sota on Hänen ruokansa, sota on Hänen kostonsa; niin että ihmisiä nyt tässä kuninkaan sodassa rangaistaan siitä, mitä ennen ovat kuninkaan lakeja vastaan rikkoneet; missä kuolemaa pelkäsivät, siinä pelastivat henkensä, ja missä luulivat turvassa olevansa, siinä hukkuivat. Jos he siis kuolevat valmistumattomina, niin ei kuningas ole enemmän syypää heidän kadotukseensa, kuin hän ennen oli syypää niihin jumalattomuuksiin, joista heitä nyt rangaistaan. Jokaisen alamaisen velvollisuus on kuninkaan käytettävänä, mutta jokaisen alamaisen sielu on hänen omassa hallussaan. Siis tulisi jokaisen soturin sodassa tehdä niinkuin jokaisen sairaan tautivuoteellaan: huuhtoa pois kaikki tomunhiukkeet omaltatunnoltaan; ja jos hän näin kuolee, on kuolema hänelle voitto; jos hän ei kuole, niin oli se aika siunaukseksi käytetty, joka tällaisen valmistuksen sai toimeen; ja se, joka hengissä pääsee, ei tekisi syntiä, jos ajattelisi, että, kun hän Jumalalle teki näin vapaaehtoisen tarjouksen, Jumala sallii hänen sinä päivänä pelastua, jotta hän näkisi Hänen suuruutensa ja neuvoisi muillekin, miten heidän tulee valmistautua.