(Sotamiehet menevät.)
Kuninkaan päähän kaikki! Henki, sielu,
Ja velat, vaimot, lapset, synnit, kaikki
Kuninkaan niskaan! — Hän saa kaikki kantaa.
Tukala sääty, vallan kaksoisveli,
Jokaisen hölmön juorunnalle altis,
Jonk' äly ulottuu vain omiin tuskiin!
Kuink' usein kuningas saa kaivata
Sit' iloa, jot' yksityinen nauttii?
Ja mit' on kuninkaalla, jota tällä
Ei olisi, pait loisto, tyhjä loisto?
Ja mitä oot sa, jumaloitu loisto?
Mik' olet jumala, kun tuskaa maallist'
Enemmän kärsit, kuin sun palvojasi?
Mitk' ovat tulosi? Ja mitkä korkos?
Oi, loisto, näytä mulle arvosi!
Mik' on tuon jumaloitsemises ydin?
Muut' oletko kuin aste, nimi, muoto,
Jok' aiheuttaa muissa pelkoa?
Vähemmän onnellinen sinä olet
Pelättynä kuin nämä pelossaan.
Ihanan ihastelun sijast' usein
Saat juoda imartelun myrkkyä.
Käy kipeäksi, sinä suuri suuruus,
Ja käske loistos sinut parantaa!
Luuletko että kuumeenpolte poistuu
Nimistä, joita mairittelu liehtoo?
Se syvää kumarrusta pakeneeko?
Kun käsket kerjäläisen polvistua,
Sen onko terveyskin käskyissäs?
Ei, uni ylpeä, sä viekkahasti
Kuninkaan rauhan kanssa ilvehdit!
Kuningas olen, tunnen sun, ja tiedän,
Ett' öljy ei, ei omena, ei valtikka,
Ei miekka, sauva, kuninkuuden kruunu,
Ei vaippa, kullan ommeltu ja helmin,
Ei pöyhkeilevä arvonimi-sarja,
Ei valtaistuin, eikä kiillon tulva,
Mi tämän mailman jyrkkää rantaa huuhtoo,
Ei, kaikki tää, tää uljaan uljas loisto
Kuningasvuoteess' ei niin hyvin nuku,
Kuin orja raukka, joka, vatsa täynnä
Ja mieli hilpeänä, panee maata,
Hiellä saatu leipä ruokanaan,
Ei hirmuyötä näe, lasta hornan,
Vaan ratsasmiesnä koista päivän laskuun
Hikoilee Phoiboon katseesta ja nukkuu
Elysiumiss' yönsä; nousee varhain
Ja auttaa ratsaille Hyperionin;
Näin noutaa vuoden ikikulkua
Etuisaa vaivaa nähden hautaan asti.
Jos loistoa ei ois, niin moinen raukka,
Jok' unta vääntää yöt ja reutoo päivät,
Kuninkaalt' etukäden veis ja voiton.
Maan rauhan jäsen, orja, nauttii rauhaa,
Eik' arvaa paksut aivot, kuinka paljon
Kuningas valvoo turvatakseen rauhaa,
Jost' etu talonpojalla on suurin.
(Erpingham tulee.)
ERPINGHAM.
Poisolostanne huolissaan on loordit,
He kautta leirin teitä etsivät.
KUNINGAS HENRIK.
Ritari, hyvä vanhus, kokoon heidät
Tuo telttaani; siell' ennen sua olen.
ERPINGHAM.
Käskynne täytän.
KUNINGAS HENRIK.
Sodan jumala!
Karaise urhojeni sydämmet;
Heit' älä pelkoon saata; laskukyky
Heilt' ota pois, jos vihollisen luku
Vie heiltä luonnon. — Herra, älä tänään,
Oi, älä tänään, muista rikosta,
Jonk' isä teki anastaissaan kruunun!
Richardin ruumiin laitoin uuteen maahan
Ja katumuksen kyyneleitä sille
Omistin enemmän, kuin mitä siitä
Väkisin vietiin veripisaroita.
Viissataa köyhää vuodess' elätän;
Kahdesti päivässä he ylentävät
Kätensä kuihtunehet taivaaseen,
Anoen anteeks tätä verivelkaa;
Kaks kappelia olen rakentanut,
Miss' synkän vakaat papit rauhaan laulaa
Richardin sielun; teen viel' enemmän;
Vaikk' kaikki, mitä tehdä voin, on turhaa,
Kun katumus tään kaiken jälkeen tulee
Rukoillen anteeks'antoa.
(Gloster tulee.)
Gloster.
Kuningas!
KUNINGAS HENRIK.
Se Glosterinko ääni on? Niin oikein,
Asias tiedän, oiti seuraan sua: —
Ystävät, päivä, kaikki vartoo mua.