WESTMORELAND.
Mut vanha, tosi sananlasku sanoo:
"Sen, ken tahtoo Ranskan valloittaa,
Tulee Skotlannista aloittaa."
Näet, Englannin kun kotka ryöstöön lentää,
Niin Skotlanti, se kärppä, turvattomaan
Sen pesään hiipii, munat tyhjiin imee
Ja niinkuin hiiri, kun on kissa poissa,
Pilaa ja haaskaa, mit' ei syödä jaksa.
EXETER.
Ja siksi tulis kissan jäädä kotiin!
Mut siihen ehdotont' ei pakkoa,
Sill' onhan meillä lukot aitoissamme
Ja sievät paulat pikkuvarkaan kaulaan.
Käs' asestettu ulkona kun sotii,
Pää päältään hyökkyyt torjuu kotona;
Hallinto, nähkäät, hyvin jäsennelty
Ylemmäst' alempaan ja alhaisimpaan,
Se samaa laulaa säveltä ja yhtyy
Täydeksi luontevaksi sopusoinnuks
Kuin soitto ikään.
CANTERBURY.
Siksi taivas jakaa
Myös ihmisille eri tehtävät,
Työntoimen pannen alituiseen käyntiin,
Jonk' ylin määränpää on kuuliaisuus.
Samaten tekee mesimehiläiset,
Eläimet, joiden luonnonvaisto neuvoo,
Mitenkä valtakunnat järjestetään.
Kuningas heillä on ja virkamiehet
Jos jonkin arvolliset, joista toiset
Kodissa kurin pitää päällikköinä,
Taas toiset kauppiaina käyvät kauppaa,
Aseina piikit sotaa käyvät toiset
Ryöstellen kesän ruususilmikoita
Ja vieden saaliins' ilomarssissa
Kotihin valtatelttaan keisarinsa,
Jok' uutterana valtamahdissaan
Katsastaa, miten kultaparvekkeita
Laulellen rakentavat muurarit.
Kuink' uuraat käs'työläiset mettä vatkaa
Ja köyhät päiväläiset tungeksivat
Solassa ahtaass' yllään raskas taakka;
Kuink' yrmy tuomar', äissään suristen
Kalpeille pyöveleille jättää laiskat
Ja haukottavat kuhnurit. Näin myöskin
Monella asialla, vaikka yhteen
Ne sointuvat, on erilainen teho,
Kuin nuolet, eri suunnilt' ammutut,
Kaikk' yhteen pilkkaan sattuu; monta tietä
Vie samaan kaupunkihin, monta virtaa
Samahan suolamereen; monta viivaa
Aurinkokellon keskipisteess' yhtyy;
Tuhannet toimet myös, kun saa ne vauhtiin,
Päämäärään samaan vie, ja vauriotta
Kaikk' onnistuu. Siis, Ranskaan, kuningas!
Jakakaa neljäks armas Englantinne:
Siit' yksi neljännes vain Ranskaan viekää,
Niin koko Gallia on vapiseva.
Jos kolmell' osalla me emme voi
Kotona koirilt' oviamme puoltaa,
Niin meitä piestäköön, ja kansaltamme
Miehuuden, valtataidon maine menköön.
KUNINGAS HENRIK.
Dauphinin lähettiläät tuokaa sisään.
(Eräs seuralaisista menee. Kuningas nousee valtaistuimelle.)
On päätös tehty; taivaan avulla
Ja teidän — vahvuuteni jalot suonet —
Kun Ranskan voitan, niin sen nöyryytän
Tai murskaks lyön sen; joko siellä istun
Ja laajaan herrauteeni lasken Ranskan
Ja kuninkaalliset sen herttuakunnat,
Tai luuni halpaan uurnaan pantakoon
Ja hautaa jääkööt, patsastakin vaille.
Jos täysin suin ei aikakirjat kerro
Suurtöitäni, niin olkoon hautani
Kuin mykkä turkki, jolt' on kieli viety,
Ja vahakirjoitusta vaille jääköön.
(Ranskan lähettiläät tulevat.)
Halaamme tietää, mitä Dauphin lanko
Suvaitsee ilmoituttaa; tervehdys on
Häneltä, kuulen, eikä kuninkaalta.
1 LÄHETTILÄS.
Suvaitsetteko, majesteetti, meidän
Esittää suoraan toimemme, vai kaartain
Ja viittomallako Dauphinin tahdon
Ja tehtävämme ilmoitamme?
KUNINGAS HENRIK.
Olen
Kristitty kuningas, en tyranni.
Ja kiihkoni niin armon taltuttama
Kuin tyrmään kahlehdittu rikollinen.
Siis suoraan lausukaa ja peittämättä
Dauphinin tahto.
1 LÄHETTILÄS.
Lyhyesti siis:
Vaaditte, majesteetti, Ranskalt' äsken,
Es'isän suuren, Edward kolmannen,
Perillisenä, eräät herttuakunnat.
Herramme prinssi vastaa, että vielä
Nuorelta liiaksi te haiskahdatte,
Ja pyytää huomauttaa, ett' ilohypyill'
Ei Ranskaa voiteta ja ettei siellä
Mässäillen saada herttuakuntia.
Hän teille sopivampaa lähettää,
Tavaraa tynnyrillisen, ja toivoo
Ett' ette herttuakunnist' enää nosta
Melua joutavaa. Niin sanoo Dauphin.
KUNINGAS HENRIK.
Tavaraa mitä?
EXETER.
Höyhenpalloja.
KUNINGAS HENRIK.
Niin leikkisäkö Dauphin? Sepä hauskaa.
Lahjasta kiitämme ja vaivastanne.
Kun mailat saamme näille palloille,
Niin Luojan avull' alotamme Ranskass'
Isänsä kruunull' aimo palloiset.
Hän, Dauphin, moisen kanss' on leikkiin mennyt,
Jonk' iskut kaikki Ranskan hovikunnat
Saa säikkymään. Kyll' ymmärrämme mielen:
Hän hurjaa nuoruuttamme soimaa, mutta
Ei arvaa, mik' on hyöty siitä ollut.
Englannin valtaistuin-raukalle
Suurt' emme panneet arvoa, ja siksi
Etäällä siitä hurjaan irstaisuuteen
Vain heittäydyimme, niinkuin mieli aina
Kotoa poissa ollessa on hilpein.
Sanokaa hälle: arvoni ma tunnen;
Kuningas olen, suuruuteni purjeet
Levitän levälleen, kun kerran nousen
Ma Ranskan valtaistuimelle; siksi
Noin syrjään laskin majesteettiuden
Ja ahersin kuin päivämies; mut siellä
Niin täyteen loistoon nousen, että kaikkein
Ma ranskalaisten silmät huikaisen,
Ja Dauphin sokenee mun nähdessään.
Sanokaa hupaprinssille, ett' ivans'
On tykinluodeiks muuttanut nuo pallot,
Ja niistä käyvä tuhoava kosto
On tuimeleva hänen sieluaan:
Näet, tuhansilta leskiltä tuo iva
Pois ivaa rakkaat miehet, äideiltä
Pois pojat ivaa, maahan ivaa linnat,
Ja moni vielä syntymätön poika
Dauphinin pilkkaa kiroova on kerran.
Mut kaikki viel' on Herran tahdosta;
Vetoan häneen; hänen nimessään
Sanokaa Dauphinille, että tulen
Hänelle kostamaan ja ojentamaan
Oikeuden kättä pyhäss' asiassa.
Pois rauhaan! Dauphinille sanokaa:
Typerä oli pila, miehen mukaan!
Sit' itkee sadat, mut ei naura kukaan.
Saatelkaa heitä matkaan! — Herran haltuun!