KUNINGAS HENRIK. Tuossa, Fluellen: pistä tuo lakkiisi ja kanna sitä minun muistokseni. Kun Alençon ja minä yhdessä makasimme maassa, riistin tuon hansikkaan hänen kypäristään; jos joku sitä vaatii takaisin, niin on hän Alençonin ystävä ja minun henkeni vihollinen; jos jonkun semmoisen tapaat, niin iske kiinni, jos minua rakastat.
FLUELLEN. Herr majesteet teke mnuul nii suuren kunja, ku alamaisen sydän vaan toivo taita. Mnää tahdoisisi miälellän nähd se miehe, joll' on vaan kaks jalkka, joka täst hanskast ottas ittes, siin kaik; mut mnää tahdoisisi sen miälellän kerra nähd, ja Jumal armos suokko, ett mnää se näkisisi.
KUNINGAS HENRIK.
Tunnetko Gowerin?
FLUELLEN.
Hän on mnuun kaikken paras ystävän, teijä luvallan.
KUNINGAS HENRIK.
Mene ja etsi hänet ja tuo hänet tänne telttaani, ole hyvä.
FLUELLEN.
Kyl mnää hänen tuo.
(Menee.)
KUNINGAS HENRIK.
Te, mylord Warwick, ja te, veli Gloster,
Jälissä seuratkaa Fluellenia.
Tuo hansikas, min hälle muistoks annoin,
Se pian hälle tuottaa korvapuustin;
Se tuon on soturin; sit' itseni
Mun tulis kantaa, välipuheen mukaan.
Sa seuraa häntä, hyvä lanko Warwick;
Tuo soturi jos häntä lyö — ja varmaan
Hän pysyy sanassaan, hän siks on jäykkä —
Vois siitä äkkiturma syntyä;
Fluellen tuo on urhokas ja, — sappi
Jos hällä yltyy, — tulinen kuin ruuti
Ja väleen kostaa loukkauksen; mene
Ja katso siis, ett'eivät toistaan vikaa. —
Te, setä Exeter, mua seuratkaa.
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.