Ensimmäinen kohtaus.
Ranska. Englantilainen vartiopaikka.
(Fluellen ja Gower tulevat.)
GOWER.
Niin, aivan oikein; mutta miksi pidätte tänään tuota sipulianne? Pyhän
Taavin päivä on ohi.
FLUELLEN. Nii, näettäk, kaikil asjoil on oma syys ja juones, mitä vart ja mink tähde. Mnää sanon teil, niinku ystväl, kapteen Gower: tuo noidutt, viheljäine, kemeini, rupine ja täine suupaltt roist, tuo Pistool, joka, niinkun te ja te ite ja koko mailm tietä, ei ol sen paremp ku simmone mies, näettäk, joll ei ol mittän kuntto, — hän tul mnuun tyijön ja toi mnuul leippä ja suola eilä, näettäk, ja käsk mnuu syömä se sipuli. Se ol simmosel paikal, eten mnää voin ruvet hänen kansas kreelama, mut mnää ruppe nii rohkjaks, ett mnää pidä sitä lakisan siihe saakk, ku mnää näe häne jälle, ja siilo mnää praakka hänel hiuka mnuun mielteoistan.
GOWER.
Kas, tuossa hän tulee, pöyhistellen kuin mikä kalkkunakukko.
(Pistooli tulee.)
FLUELLEN. Mnää en piittä hänen pöyhistyksistäs ja kalkkunkukostas. — Jumala raoh, vänrik Pistool! Te täine, rupine roist, jumala raoh!
PISTOOLI.
Haa! Oletko sa Bedlam?[11] Haluatko,
Sa halpa trojalainen,[12] että minä
Kokohon käärin Parcan kuolinkankaan?
Sipulinhajus iljettää mua. Pois!
FLUELLEN. Mnää sydämestän pyydä, te täine, rupine roist, ett te mnuun mielteoitten, pyynnötten ja anomusten mukka, syött tämä sipuli; ja kosk, näettäk, te ett siit tykkä, eik teijä mieltekon, ruokhalun ja sulatuksen oikken passa sen kans yhte, nii mnää pyydä ett te söisin sen.