ELISABETH.
Hyväile tuolla tuskaani ja sano,
Mink' arvon, kunnian ja onnen tilaan
Sa yhdenkään voit lapsistani saattaa?
RICHARD.
Mit' omaa mull' on, itseni ja kaikki
Eräälle lapsellesi lahjoitan,
Vihaisen sielus Letheen hukuta
Siis kaikki muistot niistä vääryyksistä,
Joit' arvelet sa minun tehneen sulle.
ELISABETH.
Lyhemmin, muuten hyvyytesi tarjo
Voi kestää kauemmin kuin itse hyvyys.
RICHARD.
Sydämmestäni tytärtäsi lemmin.
ELISABETH.
Sen äitinsäkin sydämmissään uskoo.
RICHARD.
Mit' uskoo?
ELISABETH.
Ett' tytärtäni sydämmissäs lemmit,
Kuin veljiäänkin sydämmissäs lemmit,
Ja siitä sydämmissäni sua kiitän.
RICHARD.
Noin ruttoon älä sanojani väännä;
Sydämmestäni tytärtäsi lemmin,
Teen hänet tään maan kuningattareksi.
ELISABETH.
Ken sitten tulee hänen kuninkaakseen?
RICHARD.
He, kuningattareksi tekijänsä.