ELISABETH.
Näin perkeleenkö kiusata mua annan?
RICHARD.
Niin kyllä, perkele jos hyvään kiusaa.
ELISABETH.
Näin itse unhotanko itseni?
RICHARD.
Niin, itsenne jos muisto teitä loukkaa.
ELISABETH.
Mut murhasithan sinä lapseni.
RICHARD.
Ne tyttärenne kohtuun minä hautaan;
Ja siitä höystepesäst' iloksenne
He nousevat kuin Phoenix uuteen eloon.
ELISABETH.
Menenkö siis ja tyttäreni voitan?
RICHARD.
Tulette sillä äidiks onnekkaaksi.
ELISABETH.
No, menen. — Kirje mulle pian laita,
Niin hänen mielens' ilmoitan ma sulle.
RICHARD.
Tää harras lemmenmuisku hälle viekää;
Hyvästi! (Suutela häntä.)