ELISABETH.
Sen kautta, joka tähän arkaan arvoon
Tilasta tyytyvästä minut nosti!
En koskaan kuningasta yllytellyt
Clarencen herttuata vastaan, jota
Päinvastoin aina innokkaasti puolsin.
Katalaa vääryyttä te teette mulle,
Näin syyttä saattain minut pahaan luuloon.
GLOSTER.
Te kyllä kieltää voitte, että syypää
Olitte Hastingsinkin vankeuteen.
RIVERS.
Mylord, sen voi hän, sillä —
GLOSTER.
Vai voi, lord Rivers? Niin, ken sit' ei tiedä?
Hän enemmänkin voi kuin tämän kieltää.
Teit' auttaa voi hän moneen oiva virkaan
Ja sitten kieltää osanottonsa,
Sanoa vaan: se ansion on palkka.
Mit' ei hän voi? Hän voi — niin, totta, huolla —
RIVERS.
Mitenkä? Huolla?
GLOSTER.
Mitenkä huolla? Huolla kuninkaalle,
Somalle kelpo poikamiehelle.
Niin hyvää kauppaa mummonne ei tehnyt.
ELISABETH. Lord Gloster, liiaks sietänyt jo olen
Tuot' ivaa katkeraa ja raakaa herjaa.
Kuningas, jumaliste, tietää saakoon,
Mit' ilkeätä pilkkaa teiltä kärsin!
Olisin ennen palkkapiika maalla
Kuin ylväs kuningatar näillä ehdoin, —
Ivailun, kiusan, herjan hampaiss' aina.
Vähä ilo Englannin on valtiaalla.
(Kuningatar Margareeta ilmestyy näyttämön perälle.)
MARGAREETA (syrjään).
Vähetä senkin vähän suokoon Luoja!
Sun arvos, vahas, istuimes on minun.
GLOSTER.
Kuin? Uhkaatteko kantaa kuninkaalle?
Se tehkää surkomatta: minkä sanoin,
Sen taata tohdin kuninkaankin kuullen,
Niin, vaikka Toweriin hän minut pankoon.
Puhua täytyy: työni unhoon jäävät.