ELISABETH.
Vanhurskaan Jumalan, mi syytönt' auttaa.
HASTINGS.
Oi, teko hirmuinen tuo lapsen murha
Ja armottomin, mit' on koskaan kuultu!
RIVERS.
Tyrannikin, sen kuullessansa, itki.
DORSET.
Ja kaikki ennustivat koston päivää.
BUCKINGHAM.
Northumberland, jok' oli läsnä, itki.
MARGAREETA.
Kuin? Äsken tullessani ärisitte
Valmiina käymään toisienne kurkkuun,
Ja vihanne nyt kaikki minuun kääntyy!
Niin Yorkin kirousko taivaan valtaa,
Ett' Edwardini, Henrikkini surma,
Valtamme hukka, maanpakoni tuskat,
Kaikk' on vaan kostoksi tuon poika houkan?
Jos halki pilvein kirot taivoon tunkee,
Kironi vinha, raskaat pilvet ratko! —
Sotahan älköön kuninkaamme kuolko,
Vaan viinaan, niinkuin murhan kautta meidän.
Tehdäkseen siten hänet kuninkaaksi!
Sun Edwardisi, Walesin nyky-prinssi,
Kuin minun Edwardini, Walesin prinssi,
Hän nuorna väkinäisen surman saakoon!
Sä, kuningatar nyt, kuin ennen minä,
Näe onnes loppu, niinkuin minä raukka!
Eläös kauan, lapsiasi itkein!
Näe toisen, niinkuin minä nyt näen sinun,
Arvollas öyhkäävän, kuin sinä minun!
Ilosi ennen sua menköön hautaan;
Ja pitkällisten tuskain päästä kuole
Miehettä, lapsetonna, kruunutonna!
Rivers ja Dorset, olittehan läsnä,
Ja sinä, Hastings myös, kun murhaveitsi
Lävisti poikani. Jumala, kuule:
Teist' älköön ykskään luonnon ikään pääskö,
Vaan äkkisurma teidät temmatkoon!
GLOSTER.
No, joko päätit, inha noita ryytty?
MARGAREETA.
Sua muistamatta? Seis, mua kuule, koira.
Jos taivaalla on varastossaan tuskaa
Pahempaa, kuin mit' itse sulle tiedän,
Niin säästäköön sen, kunnes täys on syntis;
Vihansa silloin viskatkoon se sinuun,
Tään mailma-raukan rauhanhäirijään!
Kalutkoon tunnon mato mieltäs aina!
Epäile ystävääsi petturiksi,
Ja konnaa pidä helmaystävänäs!
Unt' älköön kuolevaiseen silmääs tulko,
Pait milloin tuskan kauhust' uneksien
Näet hornan täyden hirmu-perkeleitä!
Kuvaton ryhmä! Tonkivainen karju!
Sa, joka syntymässäs luonnon orjaks
Ja hornan pojaksi jo leimattiin!
Emosi raskaan kohdun ruma tahra!
Isäsi lantioiden häijy siitos!
Repale kunniasta! Inhoittava —
GLOSTER.
Margareeta.