GLOSTER.
Noin käy, kun naiset hallitsevat miestä!
Ei, kuningas sua Toweriin ei pannut,
Ei, Clarence, puolisonsa, Lady Grey,
Se häntä tähän turkkatuumaan työnsi.
Hän, kuten tiedät, ja Antony Woodville,
Tuo kunnon miesi, hänen veljyensä,
Toweriin Hastingsinkin toimittivat,
Jost' on hän vasta tänään irti päässyt.
Meit' uhkaa vaara, Clarence, uhkaa vaara.
CLARENCE.
Niin, jumaliste, kaikkia se uhkaa,
Pait kuningattaremme heimokuntaa
Ja yötyreitä noita, jotka käyvät
Kuninkaan väliä ja mistress Shoren.
Kai kuulit, että täytyi Hastingsinkin
Nöyrästi hältä vapauttaan kärttää.
GLOSTER.
Niin, kärttämällä tuota jumalaa
Kamariherra vapautensa saa.
Niin, mutta kuule: luulen, ett' on paras,
Kuninkaan lemmiss' yhä ollaksemme,
Ruveta Jaanan liveriin ja leipään.
Hän ja tuo luulevainen leskikulu,
He, aateliksi tultuaan, nyt ovat
Jykevät kielikellot valtiossa.
BRAKENBURY.
Anteeksi, hyvät prinssit; mutta jyrkkään
Kuningas kieltänyt on, ett'ei kukaan,
Mink' ollee arvoinenkin, kahdenkesken
Saa puhutella hänen veljeänsä.
GLOSTER.
Vai niin, lord Brakenbury! Jos suvaitsette,
Niin kuulla saatte kaikki puhelumme;
Maanpetost' ei se koske, ystäväni:
Sanoimme vaan, ett' älykäs ja hurskas
Kuningas on, ja kunnon kuningatar
Ikäinen, kaunis, eikä luulevainen,
Ja jalat Shoren vaimoll' ett' on kauniit
Ja suu kuin kirsikka ja sirkut silmät
Ja mitä makein kieli; lisäks, ett' on
Kuningattaren suku aateloitu.
Mit' arvelette, herra? Eikö totta?
BRAKENBURY.
Tuon kanss' ei mulla mitään tekemistä.
GLOSTER.
Ei Shoren vaimon kanssa tekemistä?
Niin, keill' on hänen kanssaan tekemistä,
Sen tehkööt salaa kaikki, paitse yksi.
BRAKENBURY.
Ja ken se yksi?
GLOSTER.
Vaimon mies, sa hölmö!
Mua solmiako tahdot?
BRAKENBURY.
Prinssi hyvä,
Rukoilen anteeksi ja pyydän: älkää
Enempää puhutelko herttuaa.