(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Huone hovilinnassa.
(Yorkin herttuatar tulee Clarencen pojan ja tyttären kanssa.)
POIKA.
Sano, mummo hyvä, onko isä kuollut?
HERTTUATAR.
Ei, lapseni.
TYTTÖ.
Mut miks niin usein itket, rintaas lyöt
Ja huudat: "Clarence, polo poikani?"
POIKA.
Miks meitä katselet ja päätäs puistat
Ja sanot: "hyljätyt te orpo raukat!"
Jos hyvä isä vielä eloss' oisi?
HERTTUATAR.
Mua ymmärrätte väärin, lapsukaiset:
Kuninkaan sairautt' aihkelen, ja hänen
Mä pelkään kuolevan, enk' isänne!
Ois hukkatyötä surra hukkunutta.
POIKA.
Siis, luulet, mummo, että hän on kuollut.
Kuningas, setämme, on siihen syypää;
Mut Jumala sen kostaa: sitä yksin
Rukoilen Hältä hartain rukouksin.