TYTTÖ.
Ja myöskin minä.
HERTTUATAR.
Vait, lapset, vait! Kuningas pitää teistä.
Te tyhmät, viattomat ette arvaa,
Ken syypää isänne on kuolemaan.
POIKA.
Tiedänpäs; hyvä Gloster setä kertoi;
Kuningattaren yllyst' itse keksi
Kuningas kanteen hänet vangitakseen.
Ja setä itki, kun hän tämän kertoi,
Poskelle suuteli ja surkutteli
Ja käski häneen turvaamaan kuin isään,
Luvaten rakastaa mua niinkuin lastaan.
HERTTUATAR.
Noin kauniin muodon voiko vilppi ottaa
Ja perki paheet hyveen kuoreen peittää?
Mun poikan' on hän, se mun häpeäni,
Mut vilppiään ei minust' imenyt.
POIKA.
Luuletko, mummo, sedän teeskennelleen?
HERTTUATAR.
Sen luulen, lapsi.
POIKA.
Mut min' en luule. Kuules; mikä melu?
(Kuningatar Elisabeth tulee epätoivoisena;
Rivers ja Dorset hänen jäljessään.)
ELISABETH.
Miks en saa itkeä ja valitella,
Osaani laittaa, itseäni piestä?
Teen mustan epätoivon kanssa liiton
Vihollistani, itseäni vastaan.
HERTTUATAR.
Mut mikä kurjan tuskan kohtaus tämä?