HASTINGS.
Pitäähän vangill' olla kärsimystä;
Mut kyllä kerran tiedän kiittää niitä,
Jotk' ovat syypäät olleet vankeuteeni.
GLOSTER.
Tietysti, tietysti; ja samoin Clarence;
Nuo teidän vainoojanne myös on hänen
Ja hälle saman tehneet, minkä teille.
HASTINGS.
Voi sentään, että kotka kytketään,
Kun haukat saa ja sääsket mielin ryöstää!
GLOSTER.
Mit' uutta kuuluu ulkoa?
HASTINGS.
Niin pahaa
Ei ulkoa kuin täältä linnasta:
Kuningas sairas, heikko on ja synkkä;
Pahinta pelkäävät jo lääkäritkin.
GLOSTER.
Ikävä tieto, santta Paavali!
Oo, hurjasti hän elänyt on kauan
Ja vallaspersoonaansa kulutellut;
Sydäntä särkee, kun sit' aatteleepi,
Hän onko vuoteen omana?
HASTINGS.
On aivan.
GLOSTER.
Edellä menkää; minä tulen heti.
(Hastings menee.)
Ei elää voi hän, ei saa kuolla ennen
Kuin Yrjö taivaaseen on passin saanut.
Nyt käyn ja Clarenceen hänt' ärsytän
Valeilla, joita kuvaan aimo syillä;
Ja jos vaan tarkka tuumani ei petä,
Niin Clarence ei näe huomispäivää. Sitten
Jumala Edwardin saa armoons' ottaa,
Ja mulle mailman telmäkentäks suoda.
Warwickin kuopustyttären ma nain;
Hält' isän tosin surmasin ja miehen,
Mut paras keino lutkaa lohduttaa
On isäks ruveta ja mieheks hälle.
Sen teenkin, en niin paljo rakkaudesta,
Kuin muiden salatarkoitusten tähden,
Joit' aion tällä naimisella voittaa.
Mut hevosetta lähden markkinoille:
Viel' elää Clarence, Edward kuninkoipi;
Kun poiss' on nuo, niin laskun tehdä voipi,
(Menee.)
Toinen kohtaus.