HASTINGS.
Mut tuota minä kaiken vuotta nauran,
Ett' olen niiden kaatumuksen nähnyt,
Jotk' ovat parjanneet mua herralleni.
Kun neljätoist' on päivää mailleen mennyt,
Pois moni täält' on päässyt arvaamattaan.
CATESBY.
Mut ruma asia, mylord, on kuolla
Noin arvaamatta, valmistumatonna.
HASTINGS.
Oi, julmaa, julmaa! Mutta niinhän kävi
Greyn, Riversin ja Vaughanin, ja samoin
Käy monen muun, jok' on nyt yhtä varma
Kuin sinä sekä minä, jota suosii,
Sen tiedät, Buckingham ja Richard prinssi.
CATESBY.
Niin, suuren arvon panevat he teihin.
(Syrjään.) Niin, kaakkiin arvon hänet panisivat.
HASTINGS.
Sen tiedän ja sen hyvin ansaitsenkin.
(Stanley tulee)
Kas niin vaan! Missä, mies, on keihääsi?
Sa pelkäät karjua, eik' asett' ole?
STANLEY.
Huomenta, loordi! Catesby, huomenta!
Pilailkaa vaan; mut, kautta pyhän ristin,
Noit' eri neuvostoja minä kammon.
HASTINGS.
Mun henken' yhtä kallis on kuin teidän,
Mut koskaan elämässäni, sen vannon,
Se kalliimpi kuin nyt ei mulle ollut.
Näin luulisitteko mun riemuilevan,
Jos tilaamme en tietäis turvatuksi?
STANLEY.
Lontoosta Pomfretinkin herrat läksi
Hyvässä turvassa ja riemuellen,
Ja syytä pelkoon heill' ei ollutkaan.
Mut nähkääs, kuinka pian päivä mustuu.
Tää luihu vihan isku epäilyttää.
Jumala suokoon, että turhaa pelkään!
Toweriin lähdetäänkö? Aika rientää.