GLOSTER.
Mylord, ei tässä estelyitä tarvis;
Mun tulee teiltä pyytää anteeksi,
Kun innostuin niin palvelemaan Herraa,
Ett' aivan laiminlöin ma ystäväni.
Se sikseen; mikä tahtonne, mylord?
BUCKINGHAM.
Se, mikä, toivon ma, on taivaan Herran
Ja kaikkein tämän hallittoman saaren
Hyvien asukasten tahto.
GLOSTER.
Pelkäänp',
Ett' olen jonkun virheen tehnyt, joka
Pahalta paistaa porvariston silmään,
Ja josta nyt saan nuhtelua kuulla.
BUCKINGHAM.
Niin olettekin; suvaitkaatte toki
Nyt pyynnöstämme korjata se virhe.
GLOSTER.
En turhaan elä kristityssä maassa.
BUCKINGHAM.
Siis, tietäkää, se virheenne on, että
Ylimmän majesteetin istuimen,
Es'isienne valtikan ja vallan,
Sukunne oikeuden, onnen lahjan,
Kuninkaallisen kunnianne perut
Jätätte inhan hyötiäisen valtaan,
Kun helläin aatostenne uinaillessa —
Joit' etu maan nyt herättämään vaatii —
Tää ylväs saari jäseniään vaill' on,
Häpeän naarmuissa sen kasvot aivan,
Sen ruhtinainen runko täynnä halpaa
Panenta-oksaa, milt'ei liettyneenä
Pimeän, syvän unheen mutakuiluun.
Tät' auttaaksemme, hartaast' anomme,
Ett' armollinen prinssi, vaivaksenne
Kuninkaan toimen maassa ottaisitte,
Ei protektorina, ei sijaisena,
Ei vieraan omaisuuden hoitajana,
Vaan veren, synnyn, suvun oikeudella
Omaksenne ja ikiperinnöksi.
Siks tässä, porvaristoon liittyneenä,
Joss' alamaisin rakkaus on teihin,
Ja heidän kiihkeästä vaateestaan
Teen teille tämän oikeutetun pyynnön.
GLOSTER.
Vait ollen poistuisinko, vaiko teitä
Kovasti moittisin, — en tiedä kumpaa
Mun vaatis säätyni ja teidän arvo.
Jos en ma vastaa, voitte luulla, että
Vait'olollansa vallanhimo taipuu
Kultaiseen kuninkuuden ikeesen,
Jonk' alle tahdotte mun saattaa, houkot.
Jos taasen teitä moitin pyynnöstänne,
Jot' uskollinen rakkautenne höystää,
Niin, toisaalt', ystäviäni ma loukkaan.
Siis puhumalla välttääkseni toista
Ja puheessani toista karttaakseni,
Ma vastaan teille päättävästi näin:
Hyvyydestänne kiitän, mutta halpa
Mun arvoni niin suurta tointa kammoo.
Vaikk' oisivatkin kaikki esteet poissa
Ja tieni tasainen ja kruunu mulle
Lain mukaan tuleva ja perimyksen,
Niin suuri toki henkeni on köyhyys,
Niin valtavat, niin monet puutteheni,
Ett' ennen minä suuruuttani piilen,
Venosen lailla, jok' ei tyrskää kestä,
Kuin joudun oman suuruuteni piiloon
Ja kunniani huuruun tukehdun.
Mut, kiitos Jumalan, ei mua tarvis,
Ja tarvis vaikka ois, en auttaa voisi.
Kuningaspuusta meill' on hedelmä,
Jok', aikain vierähtäissä kypsyneenä,
Hyvinkin täyttää majesteetin paikan
Ja meitä hallinnollaan onnistuttaa.
Mit' aiotte te mulle, hänen on,
Sen teltamoisen, perintö ja oikeus,
Ja sit' en, Jumal'auta, hältä riistä.
BUCKINGHAM.
Olette tunnokas, mylord, sen näämme,
Mut syyt on teillä joutavat ja turhat,
Jos kaikki kohdat tarkoin tutkitaan.
Sanotte: Edward veljenne on poika;
Niin on, mut Edwardin ei puolisosta,
Hän ensin Lady Lucyn kihloiss' oli, —
Siit' äitinne on todistajana, —
Ja sitten Bonan kihlasi hän, Ranskan
Kuninkaan kälyn, edusmiehen kautta;
Nää työnsi syrjään köyhä anoja,
Monien lasten surunsyömä äiti,
Sulonsa menettänyt, kurja leski,
Jok' aivan kukkeutensa iltapuolla
Sai pauloihinsa hänen silmäns' irstaan
Ja arvon kukkuloilta hänet vietti
Likaiseen työhön, halpaan kaksoisnaimaan.
Täst' epäliitosta se Edward syntyi,
Joll' armosta on prinssin arvonimi.
Puhua voisin vielä katkerammin,
Mut kunnioitus eläviä kohtaan
Mun kieltän' armotellen hillitsee.
Siis oikeutenne nimess' ottakaa
Tää tarjoomamme arvopaikka vastaan,
Jos ette maan ja meidän onnen tähden,
Niin nostaaksenne jalon sukupuunne
Tään kieron ajan turmeluksesta
Taas tosiluontaiseen ja suoraan suuntaan.
MÄÄRI.
Niin, jalo herra, porvaristo pyytää.
BUCKINGHAM.
Rakkauden tarjoust' älkää hyljätkö.