RICHARD.
Oi, mikä kirveltävä johtopäätös,
Ett' Edward elää! — "Totta, jalo prinssi!" —
Noin laimea et ennen ollut, lanko. —
Lausunko? — Äpärille tahdon surman,
Ja tahdon, että täytetään se oiti.
Nyt mitä sanot? Joutuun, lyhyesti!
BUCKINGHAM.
Tahtonne tehkää, armollinen herra.
RICHARD.
Haa! Jäätä olet, lempesi jo hyytyy.
No, sano, heidän surmaansako suostut?
BUCKINGHAM.
Oi, hengenaikaa suokaa, pieni loma,
Ett' asiaa saan tarkoin ajatella.
Koht' annan teidän armollenne vastuun.
(Menee.)
CATESBY (syrjään).
Kuningas vihoissaan on: puree huultaan.
RICHARD (astuu alas valtaistuimelta).
Visapäät narrit, mielettömät pojat
Ne mun on miehiäni; noist' en huoli,
Jotk' urkkivat mua tutkivaisin silmin.
Ylävä Buckingham käy juonikkaaksi.
Hoi, poika!
HOVIPOIKA.
Herra kuningas!
RICHARD.
Tiedätkö miestä, jota kullan kiilto
Vois salamurhan tekoon houkutella?
HOVIPOIKA.
Ma tunnen nurkuvaisen herrasmiehen,
Jonk' ylpeyteen ei vastaa köyhyytensä;
Ei kymmenkunta puhujaa voi sitä,
Min kulta voi; se hänen saa jos mihin.