YORK.
Saappaani tänne, sanon!
HERTTUATAR.
Mit' aiot, York? Omaistes virhettäkö
Et aio peittää? Onko toista poikaa
Tai toisen pojan toivettakaan meillä?
Hedelmän aika on jo mennyt multa,
Ja armaan pojan aiot multa viedä?
Ja äidin sulonimen multa riistää?
Hän eikö näköisesi? Vertas eikö?
YORK.
Hupakko, hullu vaimo! Tahtoisitko
Salata tämän mustan salaliiton?
Kakstoista heist' on saanut sakramentin
Ja tehnyt kirjallisen sopimuksen
Kuninkaan Oxfordissa murhata.
HERTTUATAR.
Hän ei saa muass' olla; täällä hänet
Me pidämme. Siis mitä hänen siihen?
YORK.
Pois, hupsu vaimo! Olkoon kymmenesti
Hän poikani, niin ilmi hänet annan.
HERTTUATAR.
Jos hänen tähtens' oisit tuskaillut
Kuin minä olen, säälisitpä häntä.
Mut arvaan mielesi: sa varot varmaan,
Ett' olin vuoteellesi uskoton,
Ja ett' on äpärä hän, eikä poikas.
York armas, armas ylkä, pois se aatos!
Niin on hän näköisesi kuin ei kukaan,
Ei tule minuun hän, ei sukuhuni,
Ja sentään häntä lemmin.
YORK.
Tieltä, huima!
(Menee.)
HERTTUATAR (Aumerlelle).
Jälestä! Ratsu ota, kannust' anna,
Luo kuninkaan sa lennä ennen häntä,
Ja ano anteeks, ennenkuin hän syyttää.
Sua heti seuraan; vaikka olen vanha
Niin yhtä väleen ratsastan kuin York;
Ja maasta min' en nouse ennen, kuin
Saan anteeks Bolingbrokelta. Pois joutuun!
(Menevät.)