BOLINGBROKE.
Oi, täti, nouskaa!
HERTTUATAR.
En; rukoilen sua.
Ijäksi tähän polvilleni jään,
En pyydä onnen päivää nähdäkään,
Ennenkuin ilon, lohdun mulle kannat
Ja pojalleni erheens' anteeks annat.
AUMERLE.
Mun polveni se äidin pyyntöön taipuu.
(Polvistuu.)
YORK.
Mun polveni se vastapyyntöön vaipuu.
(Polvistuu.)
HERTTUATAR.
Puhuuko totta? Katsokaahan vain:
Ei itke silmä, suotta vain hän uhuu,
Suu hällä vain, mut meillä sydän puhuu.
Hän heikost' anoo, kieltoa hän halaa,
Mut meissä sydän, sielu, mieli palaa.
Hän nousis mielellään, kun polvi puutuu,
Mut meiltä polvi kiinni maahan juutuu.
Hän teeskelee ja valhett' ajaa takaa,
Mut meidän rukous harras on ja vakaa.
Suurempi meidän rukouksess' on tarmo,
Siis rukoustemme palkaks anna armo!
BOLINGBROKE.
Oi, nouskaa, täti!
HERTTUATAR.
Älä sano: nouskaa,
Vaan ensin armo, sitten sano: nouskaa!
Jos ammas oisin, kieltäs johtaa saisin.
Niin ensi sanaks armon opettaisin.
Niin haluttu ei sana koskaan mulle;
Sano: armo; kuin, sen sääli neuvoo sulle.
Lyhyt on sana, vaan sit' ihanampi;
Ei mikään kuninkaalle sopivampi.
YORK.
Siis sano ranskaksi: pardonnez-moi.