VIOLA.
Mitä, neiti?
HERTTUA.
Hurmaava Olivia, —
OLIVIA.
Cesario, ette vastaa? — Hyvä prinssi, —
VIOLA.
Ma vaikenen, kun puhuu valtiaani.
OLIVIA.
Jos on se tuota vanhaa virttä, prinssi,
Niin yhtä inhasti se korvaa vihloo
Kuin ulvominen soiton mukaan.
HERTTUA.
Yhäkö julma?
OLIVIA.
Yhä luja, herra.
HERTTUA.
Tylyydessäkö? Impi juonikas,
Jonk' epäsuopealle alttarille
Tää sydän henkinyt on parhaat uhrit,
Mit' ikänään voi hartaus! Mitä tehdä?
OLIVIA.
Halua myöten, mitä sallii arvo.
HERTTUA.
Egyptin rosvon lailla[11] miks en minä
Vois hengenhädäss' armastani tappaa,
Jos sydän sallis? — julma luulevaisuus,
Jost' ylevyyttä henkää! Mutta kuule:
Uskollisuuttani kosk' ylenkatsot
Ja koska hyvin esineenkin tunnen,
Jok' esti multa pääsyn sydämmeesi,
Jää eloon, marmor'sydämminen julmus!
Mut suosikkisi tuo, jot' armastat,
Ja jota, kautta taivaan, minä hellin,
Sen riistän tuosta silmäst' ylpeästä,
Miss' istuu valliten ja herraans' ivaa.
Tule, poika! Turman aikeeni jo kypsyy:
Karitsan rakkaan uhrata ma kärsin,
Näin kyyhkyn kaarnesydäntä ma järsin.