OLIVIA.
Tuo huntuni; se kasvoilleni heitä.
Orsinon airut tulkoon vielä kerran.
(Viola tulee.)
VIOLA.
Missä on talon arvoisa neiti?
OLIVIA.
Minulle puhukaa; minä vastaan hänen puolestaan. Mikä asianne?
VIOLA. Helottava, valittu, verraton kaunotar! — Pyydän, sanokaa, kuka on tämän talon neiti, sillä en koskaan ole häntä nähnyt. En mielelläni tahtoisi turhaan käyttää puhettani; sillä, paitse sitä, että se on suurella taidolla sepitetty, on minulla ollut hirveä työ oppia se ulkoa. Hyvät kaunokaiset, älkäät pilkatko minua; olen kovin herkkä kaikelle, mikä vähänkin vivahtaa epäkohteliaisuuteen?
OLIVIA.
Mistä tulette, herraseni?
VIOLA. En osaa paljon muuta, kuin mitä olen ulkoa lukenut, ja tämä kysymys ei ole läksyssäni. Soma sulotar, suvaitkaa antaa minulle häveliäs vakaumus siitä, että olette talon neiti, jotta voisin jatkaa puhettani.
OLIVIA.
Oletteko näyttelijä?
VIOLA. En, pikku viekas sydänkäpyseni, ja kuitenkin vannon kaiken pahuuden paulojen kautta, ett'en ole se, jota osoittelen. Oletteko te talon neiti?
OLIVIA.
Jos en vääryydellä itseäni omista, niin se olen.