MARIA.
Niin, nähkääs, hän on väliin noin niinkuin puritaani.
HERRA ANTREAS.
Oi, jos sen tietäisin, niin pieksisin häntä kuin koiraa.
HERRA TOPIAS. Mitä? Siitäkö, että hän on puritaani? Onko sinulla perustettuja syitä siihen, mies hyvä?
HERRA ANTREAS.
Perustettuja syitä minulla ei juuri ole, mutta kuitenkin kyllin hyviä.
MARIA. Ei se lempo ole puritaani eikä mikään muukaan ajan pitkään; tuuliviiri vaan, teeskentelevä aasi, joka on ulkoa oppinut ylhäisiä puheenparsia ja niitä purkaa sakeana höyrynä; äärettömästi itseensä tyytyväinen ja omasta mielestään niin täyteen ahdettu hyviä avuja, että hän uskonkappaleena uskoo, että kaikki, jotka vaan häneen katsovat, rakastuvat häneen. Tuohon heikkouteen on minun sangen sopiva tähdätä kostoni.
HERRA TOPIAS.
Mitä aiot tehdä?
MARIA. Kylvän hänen tielleen salaperäisiä rakkauden kirjeitä, joissa hän itse on kouraan tuntuvalla tavalla kuvattuna: parran väri, säärten muoto, käyntitapa, silmän luonti, otsa, ihokarva. Osaan sangen hyvin jäljitellä armollisen neidin käsialaa; unhottunutta asiaa koskevasta kirjoituksesta voimme tuskin itse päättää, kumman kättä se on.
HERRA TOPIAS.
Oivallista! Vainuan sotajuonta.
HERRA ANTREAS.
Minun se jo tuikkaa nenääni.
HERRA TOPIAS. Hän sitten luulee, että nuo kirjeet, joita sinä kylvät, ovat sisareni tyttäreltä ja että tyttö on häneen rakastunut, niinkö?