HERTTUA.
Hän ei sua ansaitse. Ja kuinka vanha?
VIOLA.
Noin teidän ikäisenne, hyvä herra.
HERTTUA.
Oi, taivas, liian vanha! Naisen tulee
Valita itseänsä vanhemp' aina;
Näin mukautuu hän mieheensä ja saapi
Vakaamman sijan hänen sydämmessään.
Vaikk' itseämme kuinka kehuisimme,
Niin miehen lempi ain' on häälyvämpi,
Herkempi, horjuvampi, kieppuvampi
Kuin naisen.
VIOLA.
Sen ma kyllä luulen, herra.
HERTTUA.
Siis itsellesi nuoremp' ota lemmyt,
Ei lempes ole pysyväistä muuten;
Kuin ruusu nainen on: näet, kukkaan tuskin
Se ehtii, kun jo raukee kukoistuskin.
VIOLA.
Niin kyllä, niin; mut surkeata ois
Noin kesken kukkeuttaan kuolla pois.
(Curio ja narri tulevat.)
HERTTUA.
Nyt, poika, laulu tuo, jonk' eilen lauloit!
Cesario, se on vanhaa, korutonta;
Kutojat, kehrunaiset taivasalla
Ja pitsin ompelijat nuoret immet
Hyräävät sitä; suoraa totuutt' on se,
Se viattoman lemmen kieltä haastaa
Kuin entisaika.
NARRI.
Joko laulan, herra?
HERTTUA.
Jo, laula, laula.