OLIVIA.
Jos sitä luulen, luulen samaa teistä.
VIOLA.
Se oikein on: en olekaan, mik' olen.
OLIVIA.
Josp' oisitte, mit' olevanne soisin.
VIOLA.
Jos parempaa se on, kuin mitä olen,
Niin olkoon menneeksi: nyt olen narri.
OLIVIA.
Mink' ivan määrän viehkeyteensä kätkee
Tuo huulten suuttumus ja ylenkatse!
Niin huonosti ei piile verityökään
Kuin kaino lempi: sit' ei peitä yökään.
Cesario, kautta kevään kukkean,
Kautt' impeyden, kunnon, kunnian,
Sua, vaikka korskaa, sydämmeni halaa,
Ja sitä äly, järki turhaan salaa.
Mut täst' ei sitä seuraa, että sinä
Vait olla voisit, vaikka kosin minä.
Se muista: lempi hyvä anottuna,
Mut parempi se viel' on annettuna.
VIOLA.
Niin totta kuin nuor' olen viaton,
Yks sydän, yksi povi minun on,
Ja sit' ei nainen omaa, eikä nainen
Omata saakaan muu, kuin minä vainen.
Hyvästi, neiti! Kieltäyn teille vasta
Orsinon kyyneleitä kantamasta.
Oi. Palaja! Sydämmeni taipumaan viel' ehkä tuohon saat sen vihaamaan.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone Olivian talossa.
(Herra Topias Räihä, Herra Antreas Kälppäinen ja Fabio tulevat.)