HOVIMESTARI. Suvaitsetteko, armollinen rouva, että pyydän Helenaa luoksenne; hänestä tulinkin puhumaan.
KREIVINNA.
Poika, sano neidille, että tahdon puhutella häntä, Helenaa tarkoitan.
NARRI (laulaa).[2]
Ne kauniit kasvot, sanoi hän,
Ol' Troian sortumus.
Työ tuhma, tuhma, tuhma!
Se pöllö Priamus!
Ja siinä seisoi onneton,
Ja siinä seisoi onneton,
Ja huokas: tuo sun työs!
Jos yhdeksäst' yks hyvä on,
Jos yhdeksäst' yks hyvä on,
Yks kymmenestä myös.
KREIVINNA.
Mitä? Yksikö hyvä kymmenestä? Sinä turmelet laulun, poika.
NARRI. Yksi hyvä vaimo kymmenestä, sehän, rouva hyvä, on laulun parantamista. Suokoon Jumala, että semmoinen hyvä tapahtuisi joka vuosi; en ollenkaan morkkaisi naiskymmenyksiä, jos olisin pappi seurakunnassa. Yksi kymmenestä! Kylläpä niin! Jos syntyisi maailmaan hyvä vaimo vaikkapa vain joka pyrstötähden ja maanjäristyksen mukana, niin tulisivat arpajaiset hyvän joukon paremmat; nyt saa miesraukka kiskoa sydämmen rinnastaan, ennenkuin saa yhden arpanumeron.
KREIVINNA.
No, ettekö mene, herra narri, ja toimita mitä käskin?
NARRI. Että mies noin voi olla naisen käskettävänä, eikä kuitenkaan synny pahennusta! — Vaikka kunniallisuus ei olekaan mikään puritaani, ei se kuitenkaan tahdo aikaansaada pahennusta; se peittää nöyryyden messupaidalla[3] ylpeän sydämmen mustan kauhtanan. — Kyllä menen: asiani on käskeä Helena tänne.
(Menee.)
HOVIMESTARI.
Armollinen rouva, tiedän että sydämmestänne rakastatte neitiä?