PAROLLES. Kello on kymmenen; noin kolmen tunnin päästä on sopiva aika palata kotiin. Mitä pitää minun sanoa tehneeni? Täytyy keksiä joku hätävalhe, joka tepsii. He alkavat saada vainua minusta, ja iva on viime aikoina liian usein kolkutellut ovellani. Huomaan, että kieleni on liian tuhman rohkea, mutta sydämmeni elää Marsin ja hänen luontokappaltensa pelossa eikä uskalla tehdä, mitä kieleni huutaa.
YLIMYS (syrjään).
Se on ensimmäinen totuus, mihin kielesi koskaan on vikapääksi tullut.
PAROLLES. Mikä hitto minut panikaan ryhtymään tuon rummun takaisin voittamiseen, kun tiesin sen mahdottomaksi ja ettei minulla semmoisia aikeita ollutkaan? Täytynee kai lyödä itseeni muutamia haavoja ja sanoa, että sain ne tappelussa. Mutta vähät haavat ei riitä; sanovat: "Noinko vähällä pääsit?", ja suuria en uskalla lyödä. Miksi? Mikä oli pakottava syy? Kieli, sinut minä pistän kaupusakan suuhun ja ostan itselleni Bajazetin muulilta toisen, koska sinä lörpötyksilläsi saatat minut tällaisiin vaaroihin.
YLIMYS (syrjään).
Onko mahdollista, että hän tietää mikä on, ja kuitenkin on mikä on?
PAROLLES. Jospa pääsisin asiasta sillä, että leikkelisin rikki vaatteeni tai taittaisin poikki espanjalaisen miekkani.
YLIMYS (syrjään).
Sillä sinä et pääse.
PAROLLES.
Tai leikkaisin pois partani ja sanoisin tätä sotajuoneksi.
YLIMYS (syrjään). Se ei auttaisi.
PAROLLES. Tai heittäisin vaatteeni järveen ja sanoisin, että minut riisuttiin puti puhtaaksi.
YLIMYS (syrjään).
Tuskin auttaa.