BANQUO.
Hyvin kaikki. —
Unissan' yöllä näin nuo velhosiskot:
Osaksi totta ennustivat teille.
MACBETH.
Mitäpä heistä! Mut jos aika myöntäis,
Puhella sopis asiasta hiukan.
Määrätkää hetki.
BANQUO.
Milloin suvaitsette.
MACBETH.
Jos tuumaan suostutten, kun siksi tulee, —
Keräätte kunniaa.
BANQUO.
Jos kerätess' en
Vaan sitä menetä; jos puhtahana
Valani säilyy, povi saastatonna,
Niin suostun kyllä.
MACBETH.
Hyvää yötä siksi.
BANQUO.
Ma kiitän; samaa teille.
(Banquo ja Fleance lähtevät.)
MACBETH.
Poika, käske,
Ett' emäntäs, kun juomani on valmis,
Kilistää kelloa. Käy maata sinä. —
(Palvelija lähtee.)
Tuo onko puukko, silmissäni tuossa,
Päin kättä kahva? Annas sinuun tartun! —
En sua saanut, ja tok' yhä näen sun.
Sa, turman ilmiö, sua eikö koura
Käsitä niinkuin silmä? Taikka tietkö
Vaan mieliluulon puukko, tyhjä haamu,
Vaan kiihtyneiden aivojeni luoma?
Sun yhä näen, niin käsin tuntuvana
Kuin tämän, jonka tässä paljastan.
Sa näytät mulle tien, jot' aion käydä;
Ja tuommoist' asett' on mun juuri tarvis. —
Muun aistimiston narriks silm' on tullut,
Tai vie se niistä voiton. Yhä näen sun,
Terä, kahva täynnä veripisaroita,
Joit' äsken niiss' ei ollut. — Tyhjää kaikki;
Verinen teko vaan se silmissäni
Näin kuvastuu. — Nyt toinen puoli maata
On niinkuin kuollut; häijyt unet hiipii
Makaajan luo läp' uudinten; nyt velhot
Hekaten kalvaan uhrijuhlaa viettää;
Ja laiha murha, vartijansa, suden,
Kehoitus-ulvonnasta säikkyneenä,
Kuin himokas Tarquinius, määränpäähän
Salaisin rosvoaskelin kuin haamu
Näin hiipivi. — Sa luja, vankka maa,
Äl' askelteni astuntaa sa kuule,
Ett' eivät itse kivetkin ne kielis
Mun teistäni ja häiris tätä julmaa
Yön rauhaisuutta, joka niille sopii! —
Täss' uhkaan, ja hän elää: sanat vaan
Ne kylmää leyhkää kuumaan toimintaan.
(Kello kilisee.)
Nyt käyn, ja se on tehty; kello kutsuu.
Tuot' älä kuule, Duncan: ääni sen
Sun kutsuu helvettiin tai taivaaseen!
(Lähtee.)