ORLANDO. En, ennenkuin hyväksi näen: teidän pitää kuulla minua. Isäni velvoitti testamentissaan teitä antamaan minulle hyvän kasvatuksen. Te olette pitänyt minua kuin talonpoikaa, pidättäen ja peitellen minulta kaikki ylhäissukuisen avut. Isäni henki elää valtavana minussa, ja minä en tätä kauemmin kärsi. Siis suokaa minulle sellaisia harjoituksia, jotka sopivat säädylleni, tai antakaa pois se vaivainen perintöosa, jonka isä minulle testamentissaan sääsi; menen sillä onneani ostamaan.
OLIVER. Ja mitä aiot tehdä? Kerjätäkö, kun se on tuhlattu? Pois sisään, herraseni; en tahdo että kauemmin minua vaivaatte; saatte osaksi tahtonne täytetyksi. Pyydän, menkää.
ORLANDO. En tahdo teitä vaivata enempää kuin mitä oma etuni vaatii.
OLIVER. Pois samaa tietä tekin, vanha koira!
AADAM. "Vanha koira", sekö palkkani? Niin oikein: olen hampaani menettänyt teidän palveluksessanne. — Jumala siunatkoon vanhaa herraani! Hän ei olisi koskaan tuommoista sanaa sanonut.
(Orlando ja Aadam menevät.)
OLIVER. Niinkö on laita? Aiotko viedä minusta voiton? Uhkamielisyytesi aion parantaa, enkä kuitenkaan koskaan antaa tuota tuhatta kruunua. Hoilaa, Dennis!
(Dennis tulee.)
DENNIS. Kutsutteko, armo?
OLIVER. Eikö Charles, herttuan painiskelija, ole pyrkinyt puheilleni?