ORLANDO. Mikä se?
ROSALINDA. He, sarvet; joista mokomista te muuten saatte kiittää vaimojanne; mutta sillä on onnenosansa valmiiksi varustettuna, ja se torjuu sillä parjaukset vaimostaan.
ORLANDO. Siveys ei ole mikään sarviseppä, ja minun Rosalindani on siveä.
ROSALINDA. Ja minä olen se teidän Rosalindanne.
ORLANDO. Hän suvaitsee sinua siksi kutsua; mutta hänellä on toinen Rosalinda, joka on paremmannäköinen kuin sinä.
ROSALINDA. Tulkaa, kosikaa minua, kosikaa minua; olen nyt pyhäpäivä tuulella ja voisin ehkä antaa lupauksen. — Mitä sanoisitte minulle nyt, jos minä olisin teidän oikea, oikea Rosalindanne?
ORLANDO. Suutelisin teitä, ennenkuin mitään sanoisin.
ROSALINDA. Ei, parempi olisi ensin puhua; ja kun joudutte neuvottomaksi aineen puutteesta, silloin sopisi suudella. Oikein hyvät puhujat, kun joutuvat hämille, rupeavat rykimään; ja kun rakastajilta puuttuu — josta Jumala varjelkoon! — puheenaihetta, niin on sopivin keino suudella.
ORLANDO. Entä jos suudelma kielletään?
ROSALINDA. Silloin on pakko sitä pyytää, ja näin syntyy uutta puheenainetta.