ORLANDO. Kukapa voisi hämille joutua oman rakastettunsa edessä?
ROSALINDA. Varmaan tekin, jos minä olisin rakastettunne; muuten voisin luulla, että siveyteni on vahvempi kuin älyni. Enkö minä ole teidän Rosalindanne?
ORLANDO. Minua huvittaa kutsua teitä siksi, koska mielelläni tahdon hänestä puhua.
ROSALINDA. Hyvä, hänen persoonassaan minä sanon: en huoli teistä.
ORLANDO. Silloin minä omassa persoonassani kuolen.
ROSALINDA. Älkää millään muotoa; tehkää se asiamiehen kautta. Tämä poloinen maailma on jo lähes kuusituhatta vuotta vanha, ja koko sillä ajalla ei ole vielä kukaan kuollut omassa persoonassaan, videlicet rakkaudesta. Troilukselta murskasi kreikkalainen nuija aivot; kuitenkin hän teki mitä voi, kuollakseen jo edeltäpäin, ja hän on yksi niitä rakkauden esikuvia. Leander, hän olisi elänyt monta herran vuotta, vaikka Hero olikin mennyt luostariin, jos ei olisi tullut kuuma juhannusyö, sillä poika-parka meni vain kylpemään Hellespontiin, sai suonenvedon ja hukkui; ja senaikuiset tyhmät kronikoitsijat päättivät, että syynä oli — Hero Sestolainen. Mutta kaikki tämä on pelkkää valetta; ihmisiä on kuollut vähän päästä, ja madot ovat heidät syöneet, vaan ei rakkaudesta.
ORLANDO. Minä en soisi, että se oikea Rosalindani olisi samaa mieltä, sillä vannon, että hänen otsansa rypistyskin tappaisi minut.
ROSALINDA. Kautta tämän käden! Se ei tappaisi kärpästäkään. Mutta kuulkaa, nyt tahdon olla teidän Rosalindanne suopeampi-tuulisena; pyytäkää mitä tahdotte, minä suostun.
ORLANDO. No, rakasta minua, Rosalinda.
ROSALINDA. Rakastan oikein: perjantaina ja lauantaina ja joka päivä.