ROSALINDA. Ei, nyt sinä poikkeat onnettaren tehtävistä luonnottaren tehtäviin; onnetar hallitsee maallisia lahjoja eikä luonnon muodostumia.
CELIA. Eikö? Kun luonnotar on tehnyt kauniin luoman, eikö onnetar voi antaa sen tuleen syttyä? — Vaikka luonnotar onkin antanut meille älyä pilkata onnetarta, niin eikös nyt onnetar lähetä tänne tuota narria katkaisemaan puheeltamme pään?
(Siera tulee.)
ROSALINDA. Niin, todellakin, siinä onni vie luonnosta voiton, kun onni antaa tyhmän luonnonluoman katkaista luonnon älyltä pään.
CELIA. Kuka tietää, ehkä se ei olekaan onnen työtä, vaan luonnon, joka katsoo meidän luonnon älyämme liian tylsäksi arvostelemaan moisia jumalattaria, ja sen vuoksi on lähettänyt meille teroittimeksi tuon epäluoman, sillä tyhmän tylsyys on aina älyn teroitin. — No, äly, mihin matka?
SIERA. Neiti, teidän pitää tulla isänne luo.
CELIA. Onko teidät pantu sanansaattajaksi?
SIERA. Ei, kautta kunniani! Minua vain käskettiin teitä noutamaan.
ROSALINDA. Mistä, narri, olet tuon valan oppinut?
SIERA. Eräältä ritarilta, joka vannoi kautta kunniansa, että pannukakku oli hyvää, ja vannoi kautta kunniansa, että sinappi oli kelvotonta. Nyt väitän minä, että pannukakku oli kelvotonta ja sinappi hyvää, eikä kuitenkaan ritari vannonut väärin.