ANTONIO. Paljoa hän ei erehdy.
SEBASTIAN. Ei; hän vaan kokonaan erehtyy totuudesta.
GONZALO. Mutta kummallisinta on kaikesta, ja toden totta melkein uskomatonta —
SEBASTIAN. Niinkuin monet muut kummallisuudet, joita valalla vakuutetaan.
GONZALO. Että vaatteemme, vaikka vedestä ihan likomärät, kuitenkin ovat säilyttäneet uutuutensa ja kiiltonsa; ne näyttävät pikemmin painurilta tulleilta kuin suolaveden kastelemilta.
ANTONIO. Jos vaan yksikin hänen lakkareistaan voisi puhtia, eiköhän se sanoisi häntä valehtelijaksi?
SEBASTIAN. Varmaankin, jos ei edessä, niin takana, niinkuin lakkarit tekevät.
GONZALO. Minusta vaatteemme ovat nyt yhtä uudet, kuin milloin ne olivat yllämme ensi kertaa Afrikassa kuninkaan kauniin tyttären Claribellan ja Tunisin kuninkaan häissä.
SEBASTIAN. Ne olivat somat häät, ja meillä on hyvä onni paluumatkalla.
ADRIAN. Tunisille ei ole onni koskaan suonut semmoista valiota kuningattareksi.