STEPHANO.
En enää lähde merille,
Ma tahdon maalla kuolla; —
Iljettävä nuotti, ikävä kuin hautausvirsi. Mutta tämä se huolet huuhtoo.
(Juo.)
Kapteeni ja minä ja purjemies,
Me tyttöjä hyväilemme,
Susannaa ja Annaa ja ken ne kaikki ties,
Mut emme huoli Kaisast', emme.
Häll' on kuni neuloja kielell' ois;
Merimiehille huutaa vaan: "hyi! pois!"
Pi'en, tervan löyhkiä kammoaa,
Mut antaapa räätälin kutkuttaa.
Merillen, pojat! Hiitehen moinen lois!
Iljettävä sekin nuotti. Mutta tämä se huolet huuhtoo.
CALIBAN. Älä rääkkää minua! Oo!
STEPHANO. Mitä? Häh? Onko täällä piruja? Pitävätkö meitä pilkkanaan villit ja indiaanit? Haa! Senkö vuoksi hukkumasta pelastuin, että nyt pelästyisin sinun neljää koipeasi? Sillä sanottu on: ei ole sitä neljän jalan juoksevata, joka saisi hänet maasta pakenemaan. Ja se olkoon vieläkin sanottu, niin kauan kuin Stephanon nokassa on henkeä.
CALIBAN. Henki rääkkää minua. Oo!
STEPHANO. Varmaankin joku nelijalkainen saaren hirviö, joka on saanut kuumetaudin, niinkuin luulen. Missä pirussa hän on meidän kielemme oppinut? Saakoon hän tästä virvoketta, jos ei muun niin sen vuoksi. Jos voin saada hänet terveeksi ja kesyttää hänet, ja sitten viedä hänet täältä kanssani Neapeliin, niin olisipa siinä lahja vaikka kelle keisarille, mikä ikänään on naudan nahkaa polkenut.